Aihearkisto: Uncategorized

Olemisen sietämätöntä keveyttä hakemassa

Olemisen sietämätön keveys, siinäpä tavoitetta kerrakseen. Sitä olen kai yrittänyt itsetuntemuksen kehittämisellä saavuttaa, siinä vielä toistaiseksi onnistumatta. Pyrin sitä kohti kuitenkin tällä hetkellä aktiivisemmin ja päämäärätietoisemmin kuin koskaan aiemmin.

Olen mennyt viime aikoina pelkoja päin. Astunut tuntemattomille poluille. Tehnyt suuria päätöksiä ja luopunut yksi kerrallaan asioista, joiden en ole enää kokenut palvelevan minua. Olen paininut syyllisyyden tunteen kanssa. Olenko itsekäs, vai voisiko juuri omaan hyvinvointiin keskittyminen olla parhain tekoni läheisilleni ja lopulta suuressa mittakaavassa kaikille niille, joiden elämää kosketan. Olen vihdoin koittanut kuunnella sisintäni, vaikka se onkin ollut monesti järjen vastaista. Helppoa tämä ei ole ollut, eikä kaipaamani helpotuksen tunne ole vielä ottanut syleilyynsä.
Haluaisin uskoa olevani juuri siellä, missä minun kuuluukin olla, juuri sellaisena kuin minun kuuluukin olla. Ilman jossitteluita ja pitäisi -ajatuksia. Mutta se on vaikeaa. Kokemukset, jotka ovat koetelleet, ovat opettaneet. Yritän pitää mielessäni Äiti Teresan sanonnan: ’Some people come in our life as blessings. Others come in our life as lessons.’

Olen taipuvainen asioiden vatvomiseen ja jossitteluun. Olenkin jo nyt yrittänyt valmentaa mieltäni siitä, että jossittelu ei kannata, sillä viikon, vuoden ja vuosien päästä en ole se ihminen, joka nyt olen tehdessäni nämä päätökset. Ne asiat, jotka nyt jätän taakseni, kehittyvät tästä eteenpäin ilman minua, ja juuri siksi luultavasti täysin erilaisiksi. Pelon kautta eläminen saa nyt kuitenkin loppua. Tilalle koitan saada rakkautta, hyväksymistä ja arvostusta, ennen kaikkea itseltäni.

Luin joululomalla kirjan Dying to be me (Anita Moorjani). Kirjoittaja selvisi terminaalivaiheen syövästä ihmeen kaupalla ja hänellä oli kuolemanrajakokemus. Kirja kertoo hänen oivalluksistaan. Hän kirjoittaa: ”We may be only one strand, yet we’re all integral to the finished image. We affect the lives of others just by choosing whether or not to be true selves. Our only obligation to others, our only purpose, is to express our uniqueness and allow others to do the same.” Olen aiemmin kirjoittanut vastaavista ajatuksista muun muassa tässä postissa ja kirja oli hyvä muistutus siitä, että meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään.

Tervetuloa uusi. Hyvästi vanha. Näin uuden vuoden kynnyksellä tälle tuntuu olevan sopiva aika.
Säteilevää uutta vuotta.

Erityisherkkyys

Helsingin Sanomissa oli tänään hyvä kirjoitus erityisherkkyydestä. Lue juttu tästä.

Gnōthi seauton on muinaiskreikkalainen aforismi ja tarkoittaa ”tunne itsesi”. Siinä on avain hyvään elämään. Hienoa, että erityisherkkyydestä puhutaan. Kauhistuttavaa, että se usein leimataan heikkoudeksi tai piirteeksi, joka kannattaisi piilottaa.

Maaretta Tukiainen on kirjoittanut loistavan kirjan Egosta Fantasmagoon. Kirja kertoo, että karisma on aina sivutuote, joka syntyy itsensä tuntemisesta läpikotaisin. Hän kirjoittaa: ”Suurimmalla osalla meistä on tämän ajatuksen kanssa kuitenkin ongelmia. Emme nimittäin haluaisi paljastaa koko totuutta itsestämme.”

Älkäämme siis piilotelko herkkyyttä, sillä siinä on myös paljon hyvää, kuten  Elaine Aron kirjoittaa: ”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma ja voimakas eläytymiskyky.”  Erityisherkät huomaavat usein asioita, joita muut eivät huomaa. Ihminen on ikään kuin jatkuvasti auki kaikille ärsykkeille. Kyllä, se on välillä uuvuttavaa, mutta myös suuri rikkaus, kun sitä osaa hyödyntää.

Minä olen erityisherkkä ja minua auttoi suuuresti asian ymmärtämisessä ja hyväksysmisessä sekä Elain Aronin kirja ’Erityisherkkä ihminen’ että Maaretta Tukiaisen kirja. Suosittelen lämåimästi näitä molempia.

 

Kohti kesää 🙂

Do your dance

http://www.ted.com/talks/elizabeth_gilbert_on_genius.html

 

Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittajan Elizabeth Gilbertin hieno puhe luovuudesta ja kuinka siihen pitäisi suhtautua.

Voimaa luonnosta

Tänään on kuvahaasteen kolmas päivä ja minun piti keskittyä luontoon. Niin se vaan on, että energia virtaa huomion suuntaan ja huomasin itseni ihastelemassa tänään milloin mitäkin luonnon ihmettä: sinistä taivasta, elokuun kultaista auringonvaloa, sorsapesuetta. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ja voi että, kuinka koin hyvän olon virtaavan jokaisella hengenvedolla sisään, kun vain ihastelin Suomen kesää.
Pääsimme tänään perheen voimin mökkimaisemiin viettämään iltaa ja päivän visuaaliseksi kohokohdaksi muodostui auringonlasku. Tästä ammennan voimaa talven varalle. Kyllä, olen kiitollinen että pääsen ihastelemaan tällaista kauneutta.


Haaste pyörii sen verran mielessä muutoinkin, että läsnäolon ja pysähtymisen hyvistä ominaisuuksista johtuen meditointikin on alkanut taas kutsua. Ja niin vaan päivällä 15 minuutin ajan Deepak Chopra kuiski korvaani. 15 minuutin meditointi on edelleen minulle sopivin muoto ja edelleen mieleni lähtee herkästi vaeltamaan. Tätä jäin hieman lannistuneena miettimään ja ehkäpä jälleen kerran, koska energia virtaa huomioon suuntaan, törmäsin juuri tänään etsimättä artikkeliin nimeltä How to Focus a Wandering Mind. Mahtava artikkeli, jossa puitiin vaeltavan mielen kouluttamista meditoimalla. Lisäksi artikkelissa kerrottiin laajasti meditoinnin hyvistä vaikutuksista keskittymiskykyymme ja aivoihimme. Kaikkia muitakin, joiden mieli vaeltaa, saattaa lohduttaa artikkelissa siteerattujen ja myös onnellisuus-tutkijoina tunnettujen Matthew Killingsworthin ja Daniel Gilbertin vertaus meditoinnin harjoittelemista ja mielen vaeltamisesta kuntosalitreeniin, jossa mielen vaeltamista voi ajatella vastuksena. Herrojen mukaan mielen vaeltaminen kuuluu keskittymiskyvyn harjoittamisen prosessiin ja se pitäisi nähdä hyvänä asiana. Mitä nopeammin huomaat, että mielesi on lähtenyt vaeltamaan, sitä nopeammin pystyt palautumaan siihen, mihin alunperin pyrit keskittymään, kunnes hallitset mieltäsi. Heh, onkohan tämä toiveajattelua.

Ihana onnellisuuden ja hyvän olon  lähettiläs Jenny (Vastaisku ankeudelle) lupasi myös lähteä haasteeseen mukaan. Mainiota. Ilmoittautuuko kukaan muu mukaan?

Näisstä tunnelmissa Hyvää yötä ja huomiseen.

Mahtavaa naistenpäivää

Tämän runon siivittämänä:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
– Eeva Kilpi –

Nautitaan elämästä

Source for the quote: The Energy project/Facebook

Muistutus itselleni. Iloista sunnuntaita. Minä menen nyt lettukesteille.

Valinnan vaikeus vaiko sittenkin ihanuus?

Gretchen Rubin on kirjoittanut: ”The Days Are Long, But the Years Are Short.” Niin totta. Ja niin taas kolme lomaviikkoani ovat vierähtäneet ja hoitovapaani lähentelee loppuaan. Tämä tarkoittaa, että tyttäreni päiväkodin aloitukseen on enää viikko aikaa. Hui. (Rubin on kirjoittanut jenkki-bestsellerin The Happiness Project).

Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessani kerroin, mieheni ei voinut tänä kesänä pitää lomaa, joten perheemme ei ole sen kummemmin lomaillut. Joitain pieniä retkiä kuitenkin teimme iltapäivisin ja viikonloppuisin. Katsastimme muun muassa Mustion Linnan ja sen ravintolan sekä Lohjalla viikko sitten järjestetyt antiikki- ja keräilymessut. Mustion Linnan alue on kaunis ja ravintolasta saa erinomaista ruokaa. Voin suositella.

Tommy Hellstenin lisäksi kesälukemistossani oli  muun muassa Elizabeth Gilbertin uusin teos ’Tahdonko’, joka käsittelee avioliittoa ja sen historiaa eri aikakausina, eri kulttuureissa sekä Annastina Vrethammarin ’Ajattele elämäsi hyväksi, jonka aloitin jo toukokuussa.

Pidin kovasti Gilbertin edellisestä teoksesta ’Eat, Pray, Love – omaa tietä etsimässä’, jota olen täälläkin jonkun verran siteerannut ja tartuin siis oitis hänen uuteen julkaisuunsa siihen törmätessäni. Kirja oli viihdyttävä ja samalla sivistävä. Opin kaikennäköistä avioliiton historiasta sekä ylipäänsä sitoutumisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Tuttuun tapaan alleviivailin kirjasta moniakin kohtia, mutta etenkin Gilbertin pohdinta valinnoista ja valinnan vaikeudesta kosketti minua. Minähän olen muun muassa tässä postissa avautunut siitä, kuinka päätöksen tekeminen on aina ollut minulle suhteellisen vaikeaa.

Olen tyypillinen vatvoja. Onnekseni tässä asiassa tunnen kehittyneeni edes jonkun verran. Minua on myös helpottanut suunnattomasti tieto, että meillä ihmisillä on luontainen taipumus rakastua tekemiimme valintoihin jälkikäteen. Toisin sanoen valitsimme mitä tahansa, pyrimme jälkikäteen selittämään ja perustelemaan valinnan itsellemme parhaaksi mahdolliseksi. Näin sanoo onnellisuutta tutkinut Daniel Gilbert. Hän nimittää tätä synteettiseksi onneksi, jälkikäteen rakennetuksi onneksi. Hyvä uutinen on se, että tutkimusten mukaan aidon ja synteettisen onnen välillä ei ole lopulta eroa. Onni mikä onni.

Tiedän myös sen, että kun päätöksen on tehnyt, sitä seuraa aina helpotus. Pahinta on siis ennen päätöstä, valintojen äärellä.  Elizabeth Gilbert kertoo kirjassaan vietnamilaisesta hmong-heimosta ja heidän järjestetyistä avioliitoistaan ja päätyy sitä kautta luotaamaan valintoja. Kun edessä on vain yksi polku, voi yleensä luottaa sen olevan oikea valinta. Mutta mikä liikkumavapaus meillä länsimaisilla ihmisillä onkaan ja kuinka etuoikeutettuja olemme saadessamme tehdä valintoja.

Kirja sai minut ajattelemaan eri tavalla valinnoista. Oikeastaan minun pitäisi muistaa olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä saan tehdä valintoja. Valintojen tekemisestä on tullut minulle itsestäänselvyys ja sallikaa minun lisätä epämiellyttävä sellainen. En edelleenkään pidä tilanteista, joissa joudun valitsemaan, mutta koitan jatkossa pitää mielessäni, että valinnan mahdollisuutta ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Ei ole pitkäkään aika, kun naisen elämä kulki tiettyä ennalta määrättyä kaavaa.  Sen sijaan että yrittäisin rajoittaa toimintamahdollisuuksiani, iloitsen vaihtoehtojen runsaudesta. Noh, ainakin yritän.

Koska minulla on syksyllä edessäni jonkin verran valintoja ja se tietenkin ahdistaa minua, lueskelin myös Vrethammerin kirjaa myönteisestä ajattelusta ja uskonvarmistuksesta, mutta se taitaa olla uuden kirjoituksen paikka. Mutta tämän Vrethammerin kirjoittaman pätkän haluan jakaa kanssanne nyt: ”Minä olen täydellisesti vastuussa omasta onnestani tai onnettomuudestani. En voi koskaan elää kenenkään muun kuvaa itsestäni, en vanhempieni, en ystävieni, enkä puolison.”

Törmäsin myös jälleen Mahatma Gandhin viisaisiin sanoihin tällä viikolla: ”Happiness is When you think, what you say and what you do are in harmony”.  Tällä nerokkaalla ajatuksella pääsee jo pitkälle, kun haluaa tehdä päätöksiä. Kuuntele sisintäsi.

Joskus veneen ohjaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Kuva viime kevään Thaimaan matkalta.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille.

Läsnäoloa opettelemassa

Tovi on kerennyt vierähtämään sitten viime kirjoitukseni. Haluaisin luvata kirjoittaa säännöllisesti parin päivän välein, mutta en taida uskaltaa. Kerran viikossa voisi olla realistinen tavoite. Olen edelleen tilanteessa, jossa opiskelu vie lähes kaiken vapaa-aikani. Takana on kuitenkin mitä ihanin ja rentouttavin viikonloppu, johon mahtui paljon hyvää ruokaa, hyviä viinejä ja ihania hetkiä rakkaiden kanssa.

Kerroin viimeksi tehneeni ajankäyttösuunnitelman. Pienen lapsen kanssa hienoinkaan ajankäyttösuunnitelma ei välttämättä käytännössä toimi. 1-vuotiaallani lienee tähän mennessä pahin eroahdistus. En saisi poistua hänen silmistä hetkeksikään. Illat ovatkin viime aikoina venyneet pitkiksi, kun pieni neiti ei haluaisi jäädä yksin nukkumaan. Olenkin monena iltana joutunut istumaan häneen sänkynsä vieressä lattialla, kunnes hän rauhoittuu. Oma aikani on alkanut vasta kymmenen aikoihin. Siinä kohtaa olen usein jo niin väsynyt, että opiskelusta ei meinaa tulla mitään. Istuessani hänen huoneensa lattialla, olenkin  yrittänyt olla läsnä hetkessä. Pienokaiseni tarvitsee minua. Eikä sitä paitsi auta ahdistua tekemättömistä tehtävistä, joita ei voi juuri sillä hetkellä tehdä. Parasta siis keskittyä siihen, mitä on tekemässä. Ja kuten yleensä, uskon että tämäkin on vain ohimenevä vaihe. Ja tuntuisi kauhealta odottaa kellon kanssa toisen nukahtamista, jotta pääsee tekemään kaikkea muuta.

Voisin sanoa oppineeni jotain. Pystyn työntämään ahdistavia ajatuksia mielestäni pois aiempaa helpommin. En väitä, että en stressaisi lainkaan, mutta ehkä kuitenkin vähemmän kuin ennen. On täysin turhaa käyttää aikaa sellaisten asioiden murehtimiseen, joille ei voi siinä hetkessä tehdä mitään. Muistelen jossain nähneeni ohjeen pikarentoutukseen, jonka voisi esimerkiksi kuvailemassani tilanteessa tehdä, kun ajatukset lähtevät harhailemaan asioihin, joihin ei voi sillä hetkellä vaikuttaa. Taidan yrittää metsästää kirjan jostain ja opetella metodin. Myös bussi- ja junamatkat ovat oivia paikkoja ottaa omaa aikaa, eikä ajatella aikaa vain rasittavana ja turhana siirtymisenä paikasta toiseen.

Seurailen ihastuksella lastani, joka elää preesensissä. Kun hän kylpee, hän kylpee. Kun hän syö, hän syö. Hän ei mieti, mitä seuraavaksi. Yritän ottaa oppia.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa.

ps Skrollaamalla sivua alas  löydät listan minua inspiroivista blogeista, joita seuraan. Kurkkaa listaa.