Aihearkisto: Hyvinvointi

Meidät on tarkoitettu säteilemään

Törmäsin aivan mahtavaan blogi-kirjoitukseen ’Pienentämällä itseäni en palvele ketään’, jonka on kirjoittanut Ilona Rauhala, valmentava psykologi sivuillaan Psykologinen pääoma. Psykologinen pääoma on minua kovasti kiinnostava aihe ja näitä sivuja tulee seurattua.

Ilona kirjoittaa otsikon ja nostoni mukaan siitä, kuinka meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään ja kuinka itsensä pienentäminen muiden epävarmuuden vähentämiseksi tekee meille vain hallaa . Kirjoitus on keskittynyt työelämään ja siellä oman paikan hakemiseen. Minulle tämä teksti tuli juuri oikeaan aikaan. Halusin jakaa sen kanssanne, jospa sanoma koskettaisi jotakuta teistäkin.Toinen tähän liittyv lainaus, jonka josku poimin voimaannuttamaan on: ”Surround yourself with only people who are going to lift you higher. Life is already filled with enough people who want to bring you down.”

Rauhala siteeraa kirjoituksessaan Marianne Williamsonia, joka erityisesti osui ja upposi minuun.

”Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us. We ask ourselves, Who am I to be brilliant, gorgeous, talented, fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small does not serve the world. There is nothing enlightened about shrinking so that other people won’t feel insecure around you. We are all meant to shine, as children do. We were born to make manifest the glory of God that is within us. It’s not just in some of us; it’s in everyone. And as we let our own light shine, we unconsciously give other people permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.”

Lainaus lähteestä: http://skdesigns.com/internet/articles/quotes/williamson/our_deepest_fear/

 

Säteilkäämme.

Koukussa meditointiin: I choose to live with joy

Pitkän hiljaisuuden jälkeen taas täällä. Kirjoitin viimeksi aikomuksestani tulla aamuihmiseksi. Homma lähti ihan hyvin käyntiin, kunnes valoisat aamut alkoivat herättämään 2-vuotiaani jo kuuden jälkeen. Ei mennyt niin kuin Strömsössä siis. Niin kauan kuin aamuheräämisiäni kesti, nautin niistä. Ennen kaikkea varmaan siksi, että pystyin siihen. Tyttäreni rytmi on valon lisääntymisen myötä aikaistunut pysyvästi, joten tällä hetkellä omat rauhalliset aamuhetkeni jäivät kokeiluasteelle. Mutta jotain maagista niissä aamuissa on, sen sanon.

Ystäväni, joka on myös elämäntaitovalmentaja kehotti minua taannoin kokeilemaan meditaatiota, kun mainitsin ilta-aikaan levottomasta mielestäni. Olen kärsinyt viime aikoina unettomuudesta. Hän antoi minulle lahjaksi ohjattuja meditaatioharjoituksia,  jossa meditointi aloitetaan niin sanotusti vauvan askelin. Suomeksi tämä tarkoittaa ohjattua meditaatiota 15 minuuttia päivässä.

15 minuuttia päivässä kuulostaa helposti toteuttavalta. Voin kuitenkin kertoa, että yrittäjä-opiskelija-äidin oli aluksi vaikea löytää sopivaa hetkeä 15 minuutin meditoinnille. Ei mennyt kuitenkaan montaa kertaa, kun olin jo aivan koukussa. Tutkimukset kertovat, että meditointi auttaa kehittämään keskittymiskykyä ja läsnäolon taitoa. Minua meditointi rauhoittaa ja odotan päivittäistä meditointi-hetkeäni kuin kuuta nousevaa. Jos ennen Cafe Latte oli päiväni kohokohta, nykyisin se on 15 minuutin meditaatio. Omalla kohdallani ohjattu meditointi toimii hyvin. On mahtavaa, kun joku kuiskuttaa korvaani ja alitajuntaani päivittäin juuri niitä asioita, joiden mukaan haluan elää, esimerkiksi: Valitsen elää ilon kautta. Voin itse valita, miten suhtaudun asioihin. Masentunut mieli vahingoittaa sielua, iloinen mieli vahvistaa ruumista. (suomennos kirjoittajan. Kuuntelen englanninkielisiä meditointiäänitteitä.)

Olen vasta-alkaja meditoinnissa ja mieleni lähtee helposti vaeltamaan. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että ne minuutit, jolloin todella toistan omaa voimalausettani, jota myös mantraksi kutsutaan, ovat pidentyneet. Mutta ollakseni rehellinen, 15 minuutin meditaatiosta mieleni vaeltelee vielä toistaiseksi noin 10 minuuttia. Pikku hiljaa, pienin askelin.

Aurinkoisia ja kauniita kevätpäiviä.

Kuva: kevään lomamatkaltamme

Kysymyksistä

Luettuani pari päivää sitten Romurauhan blogia hänen matkastaan kohti parempaa itsetuntemusta ja oman paikan löytämistä, olen löytänyt itseni miettimästä yhä uudestaan ja uudestaan, olenko kysynyt itseltäni oikeita kysymyksiä. Olen esittänyt kysymyksiä, etsinyt vastauksia, luullut löytäväni niitä, edennyt vastausten mukaan, kunnes tyhjyys on taas vallannut sydänalani juuri kuten Romurauhakin kuvasi itselleen tapahtuneen. Voiko olla, että olen esittänyt vääriä kysymyksiä ja tavoitellut vääriä asioita. Vastaukseni ovat kyllä olleet tapani mukaisesti perin analyyttisia. Argh. Joku kuitenkin on mennyt metsään, kun oma paikka tuntuu tällä hetkellä olevan hukassa, vaikka periaatteessa voisin vastata eläväni unelmaani. Noh, melko positiivinen ongelma, jos sitä edes sellaiseksi voi nimetä.

Olen täysin haksahtanut intuitioon ja lukenut ja haalinut siitä itselleni erinäisiä artikkeleita luettavaksi. Jos olen rehellinen,juuri nyt minulla on sellainen tunne, että minun pitäisi antaa olla. Olisi niin tyypillistä minua ahmia ensin mahdollisimman paljon tietoa intuitiosta, jotta voisi paremmin analysoida siihen nojautumista. Kuulostaa jo kirjoittaessa vähän hassulta. Vai mitä tuumitte?

Kerroin tällä viikolla olevani suurten päätösten äärellä. Kuuntelin tällä kertaa sydäntäni. Se pamppaili hurjasti päätöksentekohetkellä ja pamppailee edelleen. Yksi ovi on suljettu. Tuntui hyvältä, että kuuntelin rohkeasti sisäistä ääntä. Saat sen mistä luovut. Tilasin mielenrauhaa ja vapautta.

Hyvää mieltä ja ihanaa viikonloppua.

Picture 15

Avainsanat: , , ,

Stoppi valittamiselle – A Complaint Free World

Törmäsin Romurauha -blogissa A Complaint Free World organisaatioon. Kyseessä on mainio idea yrityksestä vähentää valittamista maailmanlaajuisesti ja lisätä näin hyvää oloa. Sivujen kautta saa tilattua itselleen violetin rannekkeen, joka kannustaa ja painostaa käyttäjää vähentämään valittamista. Liikkeen perustaja Will Bowen on kirjoittanut aiheesta myös kirjan.

Homma toimii niin, että ranneke asetetaan jompaan kumpaan käteen tavoitteena olla valittamatta 21 päivään. Jos käyttäjä valittaa, ranneke vaihdetaan toiseen käteen ja homma lähtee käyntiin alusta. Tiedemiehet uskovat, että ihmisellä kestää 21 päivää omaksua uusi tapa. Tämä on muuten hyvä tieto noin muutoinkin, jos haluaa omaksua jonkun uuden toimintamallin.

Idea perustuu yksinkertaisuudessaan ajatukseen, että hyvän voi laittaa kiertoon. Tiedättehän, että paha tuuli yleensä tarttuu, näin myös hyvän tuulen kohdalla.Voimme aikaansaada positiivisen kierteen, kun kohtaamisemme ihmisten kanssa ovat myönteisesti ladattuja ilman turhaa valittamista.

Tilasin juuri itselleni 10 kpl paketin rannekkeita. Vähennetään valittamista ja laitetaan hyvää oloa kiertoon. Romurauha oli odottanut omaa lähetystään muutaman kuukauden. Nyt sitten vain odottamaan.

Avainsanat: , , ,

Tervetuloa 2013

Pidän uudesta vuodesta. Pidän siitä, että olemme ikään kuin uuden äärellä muutoinkin kuin vain vuoden vaihtumisen suhteen. Uuden vuoden kynnyksellä tulee usein puntaroitua mennyttä ja tulevaa. Annan itselleni luvan jättää taakseni asioita, joita en enää haluaa kantaa mukanani. Luopumisen vimmassa  järjestin tänä vuonna myös vaatekaappini uuteen uskoon ja pistin liudan vaatteita myyntiin. Tarve raivata tilaa uudelle on voimakas. Mennyt vuosi on ollut minulle mitä suurimmissa määrin henkisen kasvun aikaa ja kaikkien oivallusten keskellä myös tietyllä tapaa ahdistavaa. Olen tunnistanut monta kipukohtaa ja monta toimintamallia, jotka minun tulee muuttaa. Pienin askelin olen raivannut tilaa enenevissä määrin hyvinvoinnille, läsnäolemiselle ja kiitollisuudelle ainaisen kiireen, ahdistuksen ja stressin tieltä.

Postissani ’Saat sen mistä luovut’ kirjoitin oivalluksistani, joita olin tehnyt Tommy Hellsteniä lukiessa. Meidän on osattava luopua asioista, jotka eivät palvele meitä ja jotka aiheuttavat meille enemään mielipahaa kuin mielihyvää. Kirjoitin tavoitteestani luopua liiasta kiltteydestä ja toisten miellyttämisestä. Olen tällä saralla hyvällä tiellä. Muutos ei ylensä ole helppoa, ei tälläkään kertaa. Löysin alla olevan kuvan Pinterestistä. Se on jollain tavalla lohdullinen.

Kuva: Pinterest

Ollaksemme onnellisia meidän on opittava tuntemaan itsemme, kuuntelemaan itseämme. En usko, että itsetuntemukseen on suoraa tietä. Ehei. Tässäkin taitaa päteä parhaiten sääntö kantapään kautta. Kirjoitin viimeksi itsetuntemuksen tärkeydestä ja siitä, kuinka huonoja fiiliksiä kuten esimerkiksi ahdistusta tulisi siinä vellomisen sijaan käsitellä merkkinä siitä, että tilanne vaatii muutosta. Tunnetta kannattaisi siis pysähtyä hetkeksi tutkailemaan, mitä se haluaa kertoa.

Omistan ensi vuoden itseni kuuntelemiselle. Tunne itsesi olkoon voimalauseeni. Olen pohtinut paljon intuitiota. Menneen vuoden aikana olen toiminut usein vastoin intuitioani. Olen analyyttisena ihmisenä selittänyt asioita järjellä ja pyrkinyt vaientamaan sisäisen ääneni. Voitte varmaan arvata, että tästä ei ole seuraannut mitään hyvää. Olen taas suuren päätöksen äärellä. Tällä kertaa olen päättänyt luottaa intuitiooni. Kun ikää on jo 30+ ja kokemusta sekä intuitiota vastaan toimimisesta että siihen luottamisesta alkaa olla, voi jo uskoa, että omaa sisäistä ääntään kannattaa kuunnella.

Vastaisku ankeudelle -blogin pitäjä Jennyn sekä Ilon vuoden Katjan lailla myös minä pyrin tekemään sellaisia asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Ja sehän vasta järkevältä kuulostaakin. Eikö 🙂 Hyvää uutta vuotta kaikille. Olkaa itsellenne armollisia. Minäkin yritän olla.

Avainsanat: ,

Mielen ja ajatuksen voima

Yle Areenalla on katsottavana huikea dokumentti mielen voimista. Minähän perustin tämän blogin reilu vuosi sitten, koska halusin jakaa kokemuksiani matkastani muuttaa pysyvästi ajatteluani positiivisempaan suuntaan. Kun reilut kaksi vuotta sitten sairastin inhaa sairaalabakteeria, sairaalan terapeutti tutustutti minut ajatukseen mielen ja ajatusten voimista ja pysäytti miettimään myös mielen sairastuttavaa voimaa. Muistan ikuisesti hänen sanansa: ”Solut kuuntelevat”. Hän kehotti minua voimistamaan kehoani positiviisin ajatuksin. Juuri hän sai minut uskomaan, että ajatuksilla on merkitystä. Siitä lähtien keskityin päivittäin ajattelemaan positiivisesti ja pyrin valjastamaan mielikuvin soluni taistoon bakteeria vastaan. Lisäksi kirjoitin joka päivä kiitollisuus-päiväkirjaa. Tämän tehtyäni paranin melko pian. Ajatusten voimasta voi olla montaa mieltä. Minä kuitenkin uskon, että positiivinen mielikuvaharjoittelu ja kiitollisuus-päiväkirjan pitäminen ainakin nopeuttivat paranemistani.

Harjoittelen edelleen päivittäin ajatusten valjastamista positiiviseen suuntaan. Myönnän hieman häpeillen, että yhä usein vanhat totutut tavat nousevat pintaan ja heittäydyn esimerkiksi pahan tuulen pauloihin ja saan ihan ääneen hokea itselleni: Keskity siihen, mikä tässä asiassa on hyvää, Se mitä ajattelet, vahvistuu ja uusinta lempi -voimalausettani, joka on intiaanifilosofiaa: Energia virtaa huomion suuntaan.

Suosittelen dokumenttia. Kaunista ja lumenvalkoista viikonloppua.

Tässä linkki dokumenttiin.

Dokumentissa kerrotaan esimerkiksi kuinka asenne vaikuttaa siihen, minkälaisia kemiallisia aineita kehosta vapautuu. ”Nuo aineet muuttavat fysiikkaamme ja genetiikkaamme. Jos alan ajatella toisin, kehoni kemia muuttuu ja se puolestaan vaikuttaa soluihini. Eli ajattelutapamme voi määrät souljen kohtalon.”

Avainsanat: , , ,

Saat sen mistä luovut

Lupasin viimeksi kirjoittaa seuraavalla kerralla intuitiosta, vaan empäs kirjoittakaan. Hetken mielijohteesta päätin jakaa kanssanne tuntemuksiani Tommy Hellstenin ajatuksista. Olen lueskellut Hellstenin teosta ’Saat sen mistä luovut’ hitaasti ja varmasti kesästä lähtien, kun sain sen lainaan ystävältäni. Ensi metreiltä lähtien kirja on koskettanut minua lukemattomin tavoin.

Luin toissa päivänä Hellstenin ajatuksia siitä, miten selviytymisen/helpomman olemisen kannalta hyväksi todetut toimintamallit juurtuvat meihin syvästi jo lapsuudessa. Hyvä uutinen on se, että niitä voi muuttaa. Opin miellyttämisen taidon varhain.  Se tulee minulta niin luontevasti, että saan ihan tosissani tehdä töitä muistuttaessani itselleni, että miellyttäminen ja kiltteys ovat itse asiassa toisten harhaan johtamista ja manipuloimista. Silloin en aseta itseäni muiden arvioitavaksi sellaisena kuin todellisuudessa haluaisin olla. Kun sen näin ajattelen, minun on helpompi luopua siitä. En nauti pätkääkään toisten miellyttämisestä. Teen siinä hallaa sekä itselleni ja muille. Löydän itseni omituisista tilanteista ja ihmiset, joita pyrin miellyttämään eivät todellisuudessa tiedä, että saatan toimia vasten tahtoani tehdessäni esimerkiksi jotain palvelusta. Jäljelle jää arvoristiriita ja suuttumus, joka saattaa sinkoilla epämääräisesti läheisiin, vaikka todellisuudessa olen vihainen itselleni. Vastapuoli on autuaan tietämätön. Kuulostaako tutulta? Olen jo päässyt tällä tiellä hiukan eteenpäin ja olen vankasti päättänyt luopua miellyttämisestä. Minä itse vastaan omasta hyvinvoinnistani. Kaikkia ei voi miellyttää ja vaikka miellyttämisen tavoite olisi hyvä, se ei lopulta aja kenenkään etua.

Mitä haluan sanoa? Ollaan rohkeasti sitä, mitä haluamme, se voi johtaa ainoastaan siihen, että omaa peilikuvaa voi katsoa hymyillen, eikä ne hartiatkaan varmaan enää ole lysyssä, kun itsensä pettämisen ja syyllistämisen paino on poissa. Se voi tarkoittaa, että matkalla jokunen ihminen katoaa. Mutta sellaista elämä on.

Minä luovun miellyttämisestä. Mistä sinä luovut?

ps kyllähän se intuitio, se sisäinen ääni tähänkin aiheeseen liittyy. Ainakin oma kokemus kertoo, että kyllä sillä varsinkin arvoristiriita-tilanteissa olisi ollut jotain sanottavaa. Mutta minäpä tyttö olen hiljentänyt äänen.

Kyllä syksylläkin voi olla kauniita auringonlaskuja, vakuuttelee kesäihminen itselleen. Tätä kuvaa katsoessa ei tosin voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Avainsanat: , ,

Rapakunnossa

Kyllä vain, yllä olevassa kuvassa ovat minun jalkani ja jaloissani ovat toden totta, juoksulenkkarit! Viime kerrasta onkin vierähtäny tovi. Muistaakseni olin voimakkaasti sitä mieltä, että itsestä tulisi pitää huolta kokonaisvaltaisesti. Tämä mielessäni uhosin keväämmällä aloittavani hiljalleen juoksemaan. Yritin kyllä, mutta kerta toisensa jälkeen sairastuin flunssaan ja aikeeni kariutui. Jo silloin latasin erään ystäväni vinkkaamana KuntoPlus-lehden verkkosivuilta juoksuohjelman, jossa tavoitteena on päästä nollatasosta puolimaratonille. Minulle se on sopiva tavoite.

Nyt vihdoin olen päässyt kokeilemaan ohjelmaa käytännössä. Ensimmäinen kerta oli jokseenkin surkuhupaisa. Lähdin soitelleen sotaan. Valitsin reitin, joka on pääsääntöisesti ylämäkeä. Lisäksi otin mukaan tyttäreni (noin 12 kg) rattaissa (noin 12 kg lisää). Näin ollen puuskutin rinteessä  jo ensi metreiltä painavan lastini kanssa, vaikka ensimmäisellä kerralla ohjelmassa ei oteta juoksuaskelia nimeksikään. Tunsin pientä pistoa vasemmassa kyljessäni jo lenkin aikana ja ajattelin vain, että piru vie, en anna periksi pienelle lihaspistolle. Noh, olisi ehkä pitänyt. Pisto nimittäin tuntui voimakkaana seuraavat 4 tuntia aina sisään hengittäessä. Lopulta otin ibuprofeiinia, yritin venytellä ja otin muutoinkin rauhallisesti. Hiljalleen piston tunne vaimeni ja lopulta hävisi. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä oli kyse, mutta se on varmaa, että olen rapakunnossa.

Onnekseni jo seuraava kerta, jonne uskaltauduin melko heikosta ensimmäisestä kokeilusta huolimatta hyvin pian,  meni jo paljon paremmin ja voin sanoa, että ne hetket kun pistin juoksuksi, nautin.

Uusi lenkki on suunnitteilla jälleen huomenna, sillä kokemuksesta tiedän, että vaikka alku onkin tuskainen, juoksu alkaa kulkemaan yllättävän nopeasti, kun vain jaksaa tämän alun kankeuden. Hetimullekaikkitännenyt- ihmisenä tätä vaihetta on vaikea sietää.

En olisi ikinä uskonut luopuessani liikunnasta väliaikaisesti vaikeahkon raskauteni vuoksi kolmisen vuotta sitten, että tauko venyy näin pitkäksi. Sohvaperunaksi ei ole paluuta. Nyt mennään. Ja kun pistelyistä ja pinnallisesta hengityksestä pääsen, lenkistä tulee ihanaa omaa aikaa ja bonuksena kunto kasvaa. Se motivoi.

Liikkumisen iloa kaikille.

Avainsanat: ,

Hajatelmia

Rutistukseni on tältä erää ohi. Sitku koitti. Kroppani kiittää ja kuittaa flunssalla. Jos tästä jotain voi päätellä, niin taidan olla huilin tarpeessa. Otan neuvosta vaarin ja yritän ottaa ihan rauhallisesti hetken, vaikka tyypilliseen tapaan ajatukseni vaeltavat jo kohti seuraavia projekteja.

Ihana Jenny on haastanut minut listaamaan 10 asiaa, joita rakastan. Kiitos. Tämä on työn alla.

En ole kirjoittanut blogiani viikkoon. Suurin syy on se, että minulla ei ole ollut melkein ollenkaan ns. ylimääräistä aikaa. Alkuviikko meni suuren projektini yhden etapin loppuun viemisessä. Kun projekti oli ohi ja iltatunnit vapautuivat taas muille asioille, tyttäreni on jostain syystä kukkunut tällä viikolla lähes klo 23 asti useampana iltana. Joten hänen vihdoin nukahdettua, on minunkin ollut pakko kömpiä sänkyyn parantelemaan flunssaa.

Energiatasoni on ollut alhainen. Flunssa vie osaltaan voimia. Lisäksi  2-vuotiaallani on paha uhma. Hän haluaa äitinsä koko ajan lähelle, mutta toisaalta kokeilee rajojaan ja kiukuttelee milloin mistäkin. Tänään jouduin kävelemään puistosta kotiin selkä kaarella huutavan sätkylonkeron kanssa. Syy raivomiselle jäi epäselväksi. Rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, että olen monta kertaa viime päivien aikana valinnut olla valitsematta positiivisuutta vastoin parempaa tietoani. On tehnyt mieli voivotella ja valittaa. Ja välillä sekin on ihan okei, eikö? Nyt taitaa taas olla ryhtiliikkeen aika. Ja samalla kun ryhdistäydyn, nolottaaa, että olen antautunut negatiivisten tunteiden vietäväksi. Minulla on elämässä kaikki hyvin. Olen terve, minulla on ihana perhe ja muutoinkin asiat aika mallillaan. Väsymykseen  ja flunssaan auttaa lepo, 2-vuotias kasvaa ja uhmaikä loppuu aikanaan. Joten eiköhän tämä taas tästä.

Kävin eilen kampaajalla (tiedän, luksusta) ja käteeni sattui siellä viimeisin Evita, jossa yhdessä artikkelissa käsiteltiin onnellisuutta ja läsnäolon taitoa: elämä kun on tässä ja nyt. Artikkelissa kehotettiin välttämään sitku-elämää ja sen sijaan elämään nytku-elämää. Artikkelissa neuvottiin seuraavaa: Kuvittele, että sinulla olisi 6 kk elinaikaa. Mitä tekisit? Palkitsisitko itsesi vasta laihdutettuasi x kg, tapaisitko ystäviäsi vasta, kun olet saanut x määrän asioita tehtyä? Vai tekisitkö sittenkin haluamiasi asioita jo tänään? ”Elä jokainen päiväsi niin kuin se olisi viimeinen” lienee kaikille tuttu. Siinä on viisautta.

Positiivisia ajatuksia ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille.

Hyvän olon lähteillä

Ihmisen tulisi pitää huolta itsestään kokonaisvaltaisesti. Tällä tarkoitetaan niin kehon kuin mielen huoltoa ja hellimistä. Lapseni syntymän jälkeen minulle ennen hyvin tärkeä asia eli liikkuminen on jäänyt paitsiolle. Tämä tosin lienee aika klassinen kuvio, heh. Toki ulkoilen lapseni kanssa ja pyrin harjoittamaan hyötyliikuntaa mahdollisimman paljon, mutta lenkkipolulla tai joogasalilla minua ei ole nähty kahteen vuoteen. Raskauteni oli melko vaikea ja jouduin jäämään sairauslomalle kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Synnytyskomplikaatioiden seurauksena jouduin sairauskierteeseen, jonka seurauksena sairastuin vakavasti ja josta toivuin lähes vuoden. Toipumisestakin alkaa olla jo vuosi, joten mitään tekosyitä urheilemattomuuteeni ei enää ole. Ja kaiken kokemani jälkeen, luulisi että pitäisin hyvää huolta fysiikastani. Missä siis vika?

Pohdittuani asiaa, tunnustan kynnyksen liikunnan aloittamisen suhteen olevan korkea. Olen niin kankea, että joogaaminen jännittää. Joudun käytännössä aloittamaan alusta. Entä sitten juokseminen. Kauanko kestää ennen kuin voin kutsua lenkkeilyäni juoksemiseksi? Olen hieman kauhuissani siitä, että olen päästänyt kuntoni rapsahtamaan ja tiedän, että lähtiessäni ensimmäistä kertaa kokeilemaan lenkkeilyä, saan kokea sen ihan konkreettisesti. Ääni sisälläni sanoo, että: ”pöh, pelko pois ja lenkkarit jalkaan. Jostain se on aloitettava.” Ja näinhän se on.

Lenkille en ole vielä päässyt, mutta joogasta sain tuntumaa osallistuessani tiistaina Helsinki Day Span bloggaajille järjestettyyn aamutilaisuuteen, jossa esiteltiin yrityksen Body Holiday tapahtumaa, joka toteutetaan Helsingissä kolmena sunnuntaina tänä keväänä. Lisätietoa tapahtumasta saat täältä.

Aamu alkoi ihanasti Mia Jokinivan vetämällä joogalla. Kynnys tuli ylitettyä ja pelkoni osoittautuivat täysin turhiksi. Se todettakoon, etten ole eläessäni ollut näin kankea, mutta se on täysin toissijaista sen suhteen, miten upealta olo tuntui joogatessa ja sen jälkeen. Olin totaalisesti unohtanut, miten paljon nautin joogasta.

Mia Jokiniva kertoi myös, että joogan perimmäinen tarkoitus on läsnäolo. Joogassa keskitytään täysillä vain hengitykseen ja liikkeisiin. Jokinivan mukaan nykyisin liikkeellä on valitettavan paljon joogamuotoja, joissa suoritus on tullut alkuperäistä tarkoitusta tärkeämmäksi. Pääsin joogan aikana irti päässäni jatkuvasti myllertävistä ajatuksista ja olo joogan jälkeen oli taivaallinen. Päätin, että palautan joogan elämääni. Ja mitä harrastusten aloittamiseen yleensä tulee, pelko ja turha suorittaminen pois. Lähtötasolla ei ole mitään väliä, pääasia että nauttii. ”If it makes you happy Do it. If it doesn’t then Don’t.” Yksinkertaista, vai mitä?

Ensi viikolle on muuten luvattu jopa +10 astetta. En voi enää käyttää lenkkeilyn aloittamisen lykkäämiseen käyttämiäni tekosyitä kuten kylmää ja liukasta. Olisikohan siis ensi viikolla aika laittaa lenkkitossut jalkaan? Pistetään harkintaan. Armollinen aion kuitenkin itselleni olla ja hampaat irvessä en tee mitään.

Ihanaa naistenpäivää kaikille. Mieheni ilahdutti minua tänään kauniilla Orkidealla, kuva alla.

Onko sinulla ollut vastaavia kynnyksiä liikkumisen suhteen ja miten olet ylittänyt ne?

Avainsanat: , , ,