Olemisen sietämätön keveys, siinäpä tavoitetta kerrakseen. Sitä olen kai yrittänyt itsetuntemuksen kehittämisellä saavuttaa, siinä vielä toistaiseksi onnistumatta. Pyrin sitä kohti kuitenkin tällä hetkellä aktiivisemmin ja päämäärätietoisemmin kuin koskaan aiemmin.
Olen mennyt viime aikoina pelkoja päin. Astunut tuntemattomille poluille. Tehnyt suuria päätöksiä ja luopunut yksi kerrallaan asioista, joiden en ole enää kokenut palvelevan minua. Olen paininut syyllisyyden tunteen kanssa. Olenko itsekäs, vai voisiko juuri omaan hyvinvointiin keskittyminen olla parhain tekoni läheisilleni ja lopulta suuressa mittakaavassa kaikille niille, joiden elämää kosketan. Olen vihdoin koittanut kuunnella sisintäni, vaikka se onkin ollut monesti järjen vastaista. Helppoa tämä ei ole ollut, eikä kaipaamani helpotuksen tunne ole vielä ottanut syleilyynsä.
Haluaisin uskoa olevani juuri siellä, missä minun kuuluukin olla, juuri sellaisena kuin minun kuuluukin olla. Ilman jossitteluita ja pitäisi -ajatuksia. Mutta se on vaikeaa. Kokemukset, jotka ovat koetelleet, ovat opettaneet. Yritän pitää mielessäni Äiti Teresan sanonnan: ’Some people come in our life as blessings. Others come in our life as lessons.’
Olen taipuvainen asioiden vatvomiseen ja jossitteluun. Olenkin jo nyt yrittänyt valmentaa mieltäni siitä, että jossittelu ei kannata, sillä viikon, vuoden ja vuosien päästä en ole se ihminen, joka nyt olen tehdessäni nämä päätökset. Ne asiat, jotka nyt jätän taakseni, kehittyvät tästä eteenpäin ilman minua, ja juuri siksi luultavasti täysin erilaisiksi. Pelon kautta eläminen saa nyt kuitenkin loppua. Tilalle koitan saada rakkautta, hyväksymistä ja arvostusta, ennen kaikkea itseltäni.
Luin joululomalla kirjan Dying to be me (Anita Moorjani). Kirjoittaja selvisi terminaalivaiheen syövästä ihmeen kaupalla ja hänellä oli kuolemanrajakokemus. Kirja kertoo hänen oivalluksistaan. Hän kirjoittaa: ”We may be only one strand, yet we’re all integral to the finished image. We affect the lives of others just by choosing whether or not to be true selves. Our only obligation to others, our only purpose, is to express our uniqueness and allow others to do the same.” Olen aiemmin kirjoittanut vastaavista ajatuksista muun muassa tässä postissa ja kirja oli hyvä muistutus siitä, että meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään.
Tervetuloa uusi. Hyvästi vanha. Näin uuden vuoden kynnyksellä tälle tuntuu olevan sopiva aika.
Säteilevää uutta vuotta.
Onnen lähteet 
Tärkeitä asioita.. samoja teemoja olen pohdiskellut viime aikoina itsekin – pelkoja päin kannattaa mennä, siellä epämukavuusalueella se kasvu tapahtuu 🙂 Olen lueskellut blogiasi jo pidemmän aikaa. Hyvää ja oivallustentäyteistä uutta vuotta!