Haloo :)

Tervehdys pitkästä aikaa.

Kirjoittelin viimeksi syyskuun alussa. Nyt mennään jo marraskuun puolella. Aika lentää. Pahoittelen hiljaiseloa blogissani. Uuden elämäntilanteen haltuunotto on ottanut kohdallani aikaa. Taisin viimeksi hehkuttaa arjen sujumista ennenaikaisesti. Tilannetta ei ole yhtään helpottanut se, että olen kahmaissut innostuksissani itselleni melkoisen määrän erilaisia projekteja. Lisäksi syksyyn on myös mahtunut muutto. Olen myös sairastanut kohtuuttoman paljon. Lääkärikäyntejä on mahtunut kahteen kuukauteen neljä. Minulla on ollut kaikkea vatsataudista flunssaan. Surkuhupaisaa on se, että tyttäreni on sairastanut vähemmän kuin minä. Hän on ollut tähän menneessä päiväkodista poissa vain kaksi päivää nuhakuumeen vuoksi. Hänen kohdallaan siis melko hyvä suoritus, uskaltaisin iloita. Minä taas olen ruvennut tankkaamaan suurta annosta d-vitamiinia sekä lisäksi maitohappobakteereita, sinkkiä ja kalaöljyä. Jospa se tästä.

Viimeiset 9 päivää olen joutunut olemaan enemmän ja vähemmän puhumatta, sillä menetin flunssan yhteydessä ääneni. Heräsin viikko sitten perjantaina, eikä ääntä tullut lainkaan. En juurikaan murehtinut asiaa, vaan ajattelin äänen palaavan päivän kuluessa. Näin ei käynyt. Ääneni oli kokonaan poissa seuraavat kaksi päivää. Kolmannen päivän kohdalla sain kurkustani vaivoin pienen pihahduksen. Lääkäri määräsi minut puhekieltoon. Lisäksi hän määräsi minulle muutamaksi päiväksi kortisonia tabletteina. Näillä eväin nyt yhdeksännen päivän kohdalla ääntä tulee jo jonkun verran. Ääni on kuitenkin vielä heikko ja sortuu. Olen siis ollut reilun viikon lähes puhumatta. Seitsemään päivään en puhunut ollenkaan muuten kuin testatakseni välillä, mikä on äänihuulien tilanne. Melkoinen koettelemus kaltaiselleni sosiaaliselle ihmiselle. 2-vuotiaani ei tietenkään ymmärtänyt tilannetta ja oli kummissaan. Kommunikointiyritykseni hänen kanssaan olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Ompahan tässä kuitenkin ollut aikaa ajatella äänen käyttöä. Sain myös huomata, että elekieleni on surkealla tolalla. Kukaan ei ymmärtänyt minua ilman kynää ja paperia.

Mieheni vaikutti lähinnä iloiselta, etten saanut ääntäni kuuluville ja tokaisikin viikon puolivälissä, että kotona on ollut mukavan rauhalista. Jep, jep. Tyypilliseen tapaani kuitenkin pohdiskelin syvällisesti esimerkiksi tunteita ja niiden ilmaisemista puhumalla, joka on ollut yleensä minulle ensisijainen tapa. Nyt en voinut ilmaista turhautumista, riemua tai mitään muutakaan puhumalla. Varsinkin turhautumisten kanssa purin hammasta. Helposti pahaa oloa tulee levitettyä lähiympäristöönsä, vaikka kuinka tietäisi paremmin. Tiedättehän, kun vaikka myöhästyt ratikasta ja tulet myöhässä tapaamiseen kiukkuisena kuin ampiainen syyttäen maailmaa sinuun kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta tai jos työkaveri unohtaa kiittää sinua ja tulet kotiin ja sätit seuraavassa hetkessä perheenjäsentä. Männä viikolla turhautumisen tai pettymyksen tunteen pyyhkiessä ylitseni, minulla ei muuta mahdollisuutta kuin purra hammasta ja olla hiljaa. Ja kas, tunne meni nopeasti ohi, kun en kiinnittänyt siihen enempää huomiota tai antanut sille valtaa. Sitähän sanotaan, se mitä ajattele, vahvistuu. Niin totta. Tästä on siis opittavaa.

Toinen asia mitä mietin paljon on kuunteleminen. Hyvä ystäväni on valmentaja ja hän on opettanut minulle paljon kuuntelemisesta: siitä minkälainen on hyvä kuuntelija ja miksi on niin tärkeä kuunnella. Hyvä kuuntelija kuuntelee, mitä toisella on sanottavana sen sijaan että keskeyttäisi tai yrittäisi vain pitää mielessään mieleensä tulleen ajatuksen tai idean tai mitä haluaa itse seuraavaksi sanoa. Myönnän, että minulla on välillä vaikea keskittyä kuuntelemaan ja pitää toisen puhuessa mieleeni nousseet ajatukset poissa. Viimeisen viikon aikana minä kuuntelin ja opin ehkä hitusen kärsivällisemmäksi kuuntelijaksi. Ja se on varmasti niin totta, että keskeyttäessään saattaa missata jotain olennaista asiasta. Tästä on hyvä jatkaa matkaa.

Minulla olisi paljon asiaa, mutta tästä kirjoituksesta tulee loputtoman pitkä, jos vielä jatkan. Olen pohtinut viime aikoina paljon intuitiota ja alitajuntaa, sitä viisasta sisäistä ääntä, jota pitäisi oppia kuuntelemaan paremmin. Tässä minua kovasti inspiroiva sitaatti:

“Have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. -Steve Jobs-

Palaan siis pian. Seuraavalla kerralla intuitiosta.

Iloisia ajatuksia ja lämmintä mieltä

Mainokset
Avainsanat: , , ,

2 ajatusta artikkelista “Haloo :)

  1. Ilon vuosi sanoo:

    Voi kun kiva että olet palannut 🙂 Odotan jo innolla ajatuksiasi intuitiosta!
    Jännä juttu, miten täytyy joskus olla vähän aikaa ihan konkreettisesti hiljaa, oppiakseen kuuntelemaan omia tunteitaan ja muita. Mutta suurta viisautta on turhautumisen jälkeen osata arvostaa oppimaansa ja olla siitä(kin) kiitollinen. Yhdeksän päivää ilman ääntä, huh. Respect.

    Toivottavasti äänesi kuitenkin palaa pian! Iloista sunnuntaita sinulle!

  2. M K sanoo:

    Ja ompas kiva, että sinä päädyit lukemaan raapustuksiani. Olen seurannut taivaltasi koko syksyn. Sinä olet tainnut kuunnella sisäistä ääntäsi, kun uudet tuulet puhaltavat 🙂
    Iloista sunnuntaita siihenkin suuntaan. Tulen pian vastavierailulle. Ollaan taas pohdittu niin paljon samoja asioita.
    Koska rakastan hienoa sitaatteja. Tässä yksi, josta tulet mieleeni: ”Don’t ask what the world needs. Ask what makes you come alive, and go do it. Because what the world needs is people who has come alive.” -Howard Thurman-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: