Catching up

En ole taas hetkeen raapustanut blogiini. Uusi arki ja työ imaisivat minut kuin tehokas imuri. Uskaltaisinkohan nyt sanoa, että arkemme alkaa asettua jälleen uomiinsa. Tytön tylleröiseni tuntuu myös sopeutuneen päiväkotiin. Viime viikon loppupuolelta lähtien päiväkotiin jääminenkin on jo sujunut ilman itkua. Tällä hetkellä häntä tosin koetellaan jo kauden ensimmäisellä flunssalla. En osaa sanoa, onko 4 viikkoa päiväkotielämää ennen ensimmäistä flunssaa hyvä vai huono saavutus. Ainakin meitä varoiteltiin, että ensimmäisen vuoden aikana sairasteluita saattaa olla paljon. Maitohappobakteeri- ja d-vitamiinivarastot ovat jälleen täytetyt.

On se kumma, miten nopeasti sitä sopeutuu uusiin asioihin. Aamut ovat tosin aika sähellystä kiireen ja uhmakkaan taaperon kanssa. 2-vuotiaastani on nimittäin tullut hyvin tarkka pukeutumisen suhteen. Hän tuntuu nykyisin muistavan kaappinsa sisällön ulkoa ja ei siis juurikaan auta, että yritän sovitella pukeutumistilannetta kahdella vaihtoehdolla. Mutta kaiken kaikkiaan uudenlainen rytmi on löytynyt melko nopeasti.

Jännitin aika lailla päiväkodin aloitusta. Ja kyllä minä myönnän, että ensimmäisten viikkojen aikana tuli vieritettyä muutama kyynelkin. Ensimmäinen kerta, kun rullasin tyhjien rattaiden kanssa pois puistosta, jää mieleeni. Lähes symbioottisen suhteemme pääättyminen tuntui fyysisestikin ja sydäntä kouraisi. Siinä minä lykin rattaita kauniina ja kuulaana elokuisena aamuna ja annoin kyynelten tulla. Seuraava kerta olikin jo helpompi, kun tiesin, mitä odottaa. Lähtöäni ei yhtään helpottanut lapseni raastava itku. Kävi kuitenkin niin, että tyttöni oli rauhoittunut lähes heti, kun olin lähtenyt puistosta ja hänen päivänsä päiväkodissa ovat sujuneet alusta lähtien hyvin. Pikku hiljaa minunkin olo huojentui ja luotin siihen, että me molemmat selviämme. Niinhän sitä usein vitsaillaan, että päiväkodin alku on äidille rankempi kuin lapselle. Loppu hyvin, kaikki hyvin.  Tyttö viihtyy päiväkodissa ja minä nautin työnteosta.

Yritän taas aktivoitua kirjoittamisen suhteen. Pirteitä syyspäiviä.

“The secret of contentment is knowing how to enjoy what you have, and to be able to lose all desire for things beyond your reach.”
-Lin Yutang

ps Olen törmännyt netissä Aika parantaa -verkostoon, joka on inhimillisen tuen ja välittämisen verkosto. Ajatus on hieno. Kaikilla on mahdollisuus antaa ja saada tässä verkostossa. Kannattaa tutustua

Mainokset
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: