Rapakunnossa

Kyllä vain, yllä olevassa kuvassa ovat minun jalkani ja jaloissani ovat toden totta, juoksulenkkarit! Viime kerrasta onkin vierähtäny tovi. Muistaakseni olin voimakkaasti sitä mieltä, että itsestä tulisi pitää huolta kokonaisvaltaisesti. Tämä mielessäni uhosin keväämmällä aloittavani hiljalleen juoksemaan. Yritin kyllä, mutta kerta toisensa jälkeen sairastuin flunssaan ja aikeeni kariutui. Jo silloin latasin erään ystäväni vinkkaamana KuntoPlus-lehden verkkosivuilta juoksuohjelman, jossa tavoitteena on päästä nollatasosta puolimaratonille. Minulle se on sopiva tavoite.

Nyt vihdoin olen päässyt kokeilemaan ohjelmaa käytännössä. Ensimmäinen kerta oli jokseenkin surkuhupaisa. Lähdin soitelleen sotaan. Valitsin reitin, joka on pääsääntöisesti ylämäkeä. Lisäksi otin mukaan tyttäreni (noin 12 kg) rattaissa (noin 12 kg lisää). Näin ollen puuskutin rinteessä  jo ensi metreiltä painavan lastini kanssa, vaikka ensimmäisellä kerralla ohjelmassa ei oteta juoksuaskelia nimeksikään. Tunsin pientä pistoa vasemmassa kyljessäni jo lenkin aikana ja ajattelin vain, että piru vie, en anna periksi pienelle lihaspistolle. Noh, olisi ehkä pitänyt. Pisto nimittäin tuntui voimakkaana seuraavat 4 tuntia aina sisään hengittäessä. Lopulta otin ibuprofeiinia, yritin venytellä ja otin muutoinkin rauhallisesti. Hiljalleen piston tunne vaimeni ja lopulta hävisi. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä oli kyse, mutta se on varmaa, että olen rapakunnossa.

Onnekseni jo seuraava kerta, jonne uskaltauduin melko heikosta ensimmäisestä kokeilusta huolimatta hyvin pian,  meni jo paljon paremmin ja voin sanoa, että ne hetket kun pistin juoksuksi, nautin.

Uusi lenkki on suunnitteilla jälleen huomenna, sillä kokemuksesta tiedän, että vaikka alku onkin tuskainen, juoksu alkaa kulkemaan yllättävän nopeasti, kun vain jaksaa tämän alun kankeuden. Hetimullekaikkitännenyt- ihmisenä tätä vaihetta on vaikea sietää.

En olisi ikinä uskonut luopuessani liikunnasta väliaikaisesti vaikeahkon raskauteni vuoksi kolmisen vuotta sitten, että tauko venyy näin pitkäksi. Sohvaperunaksi ei ole paluuta. Nyt mennään. Ja kun pistelyistä ja pinnallisesta hengityksestä pääsen, lenkistä tulee ihanaa omaa aikaa ja bonuksena kunto kasvaa. Se motivoi.

Liikkumisen iloa kaikille.

Mainokset
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: