Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2012

Niisk

Olen jälleen sairaana. Tämä on jo viides tai kuudes kerta tänä keväänä. Voitte arvata, että alkaa ottaa päähän. Pohdittuani asiaa, tulin siihen tulokseen etten ole tainnut levätä tarpeeksi ja siksi flunssa toistuu jatkuvasti. Tällä kertaa aion siis panostaa lepoon näissä tunnelmissa:

Jenny suositteli minulle kyseistä kirjaa jokin aika sitten. Löysin pokkariversion kirjakaupasta hintaan 5 €. Olen saanut vasta ensimmäiset 30 sivua kahlattua läpi, mutta niiden perusteella kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kuten kannesta voi päätellä kirja keskittyy ennen kaikkea uskonvarmistuksiin ja tekniikan opettamiseen sekä positiiviseen ajatteluun.

Ensimmäinen alleviivaamani kohta:

”Itsensä mitätöiminen, mahdollisuuksiensa kutistaminen, ei ole vaatimattomuutta eikä nöyryyttä – se on kynttilän panemista vakan alla sen sijaan että antaisi sen valaista maailman pimeyttä. Se merkitsee, että hoitaa leiviskänsä huonosti. Sinä olet tärkeä.  Sinä olet syntynyt ja olet ainutlaatuinen. Sen vuoksi vain sinä pystyt antamaan maailmalle sen, mitä sinä olet”

Tästä on hyvä jatkaa. Energistä ja valoisaa viikkoa.

Mainokset
Avainsanat: , ,

Erään aikakauden loppu häämöttää

Pienet jalat taapertavat syksyllä päiväkotiin.

Olen ollut viimeiset kaksi vuotta kotona lapseni kanssa. Kuten tiedätte, olen kyllä opiskellut ja perustanut yrityksen sinä aikana, mutta pääasiallisesti olen ollut kotiäiti. Olen opiskellut ja tehnyt töitä lähinnä iltaisin ja öisin. Päivät vietän pienokaiseni kanssa.

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja olen hiljalleen palaamassa taas töiden pariin. Olen miettinyt viime aikoina paljon työn roolia elämässäni. Olen sen sortin ihminen, että minun on aina ollut vaikea erottaa ja työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Tyttäreni syntymä mullisti tietenkin koko maailmani. Äitiyden ja muun elämän yhdistäminen, etenkin työn yhdistäminen uuteen elämäntilanteeseen onkin ollut asia, jonka kanssa olen kipuillut. Omalla kohdallani parhaaksi ratkaisuksi muodostui yhdistelmä kotiäitiys + opiskelu. Yrityksen perustaminen ei ollut suunnitteilla, mutta olempahan onnistunut sujauttamaan senkin tähän yhdistelmään.

Minulle ei tuota vaikeuksia nimetä minulla kaikkein tärkeintä. Se tulee suoraan sydämestä heti sitä kysyttäessä. Se on perheeni. Kaikki muu on toissijaista.

Mutta kun listaan asioita, jotka tuottavat minulle onnea, työ on ihan kärjessä. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat onnellisimmillaan flow-tilassa, eli silloin kun uppoutuvat täysin siihen, mitä ovat tekemässä. Tämä toteutuu usein töitä tehdessä, ainakin silloin kun on löytänyt oman juttunsa ja saa tehdä työtä, josta todella nauttii. Oma yritys, opiskelut ja kotiäidin arki on aika ajoin raskas yhdistelmä, mutta tosiasiassa jokainen osa syöksee minut usein flow-tilaan ja tunnen suurta onnea.

On ollut upeaa seurata lapseni kehitystä kahden vuoden ajan kotona.  Olen kokenut haikeutta tämän elämänvaiheen päätymisestä. Elokuusta lähtien vien lapseni  neljänä arkiaamuna päiväkotiin. Jätän kaikkein rakkaimpani muiden huomaan. En tule ihan tarkkaan tietämään, mitä pienokaiseni päiviin kuuluu: mille hän nauraa, mille hermostuu ja mitä hän toimittaa keskittynyt ilme kasvoillaan. Halataanko häntä, kun tulee hätä, puhaltaako joku, kun tulee pipi? Myönnettävä se on, että vähän kirpaisee. Olenko sittenkään valmis tähän?

Samaan aikaan myönnän, että minulla on tarve päästä toteuttamaan itseäni työn muodossa. Kaipaan töitä, haasteita ja työssä onnistumista. Juu, olen kyllä tehnyt jonkin verran töitä nytkin, mutta enemmän harrastuksen muodossa. Kirsi Piha sanoi Evitasta lukemassani artikkelissa, että työ on aikuisten leikkiä. Minusta se olisi osuvasti sanottu. Minä nautin suuresti töiden tekemisestä. Nautin suuresti myös lapseni kanssa olemisesta. Ristiriita on voimakas. Olen ajoittain potenut syyllisyyttä haikaillessani töihin. Joku on joskus sanonut, että lapsen syntymän jälkeen syyllisyys istuu pysyvästi olkapäällä. Allekirjoitan sen. Teen niin tai näin, se on väärin päin. Minua kuitenkin lohduttaa eräs toinen lukemani viisaus, johon turvaudun tässä kohtaa: Hyvinvoiva äiti, hyvinvoiva perhe. Minun täytyy tehdä niitä asioita, jotka saavat minulle aikaan hyvää oloa, sillä hyvän olon voin jakaa edelleen perheelleni. Jollekin toiselle pitkä kotiäitiys on paras vaihtoehto. Minulle taitaa olla parasta palata töiden pariin syksyllä. Aika näyttää. Päiväkodissa aloitetaan kolmen- neljän päivän viikolla. Olen onnekas, että tämä järjestely on mahdollinen.

Kaihoilun ja ensi syksyn sijaan yritän ensisijaisesti keskittyä tähän hetkeen ja ottaa kaiken ilon irti. Äitiys, kesä, aurinko, työt, opiskelu ja elämä, kaikki ihanaa. Ja kyllä, kyllä kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Haikeuden keskellä, koen myös pientä kihelmöivää jännitystä uuden alusta.

Kertokaahan rakkaat lukijat, oletteko kipuilleet samojen asioiden kanssa ja miten olette selvinneet ?

Avainsanat: , ,

Minä rakastan…

Ja sitten haasteeseen. 10 asiaa, joita rakastan. Järjestys mielivaltainen

Rakastan

1. Tytärtäni. Yli kaiken. Voisin tuijottaa häntä tuntikausia: hänen pientä nenäänsä, pulleita poskiaan, kultaisia hiuskiehkuroitaan. Usein tuijotankin häntä salaa hänen leikkiessään. Erityisesti tänään äitienpäivänä olen niin kiitollinen, että olen hänen äitinsä.

2. Rauhallisia kesäaamuja mökillämme.  Minusta on ihana katsoa, kun uusi päivä valkenee ja kun auringon säteet alkavat tanssia järven pinnalla. Ilmassa väreilee odotus ja toivo uuden päivän äärellä. (talviaamuisin haluaisin useimmiten vain käpertyä peiton alle ja jatkaa unia)

3. uppoutua mielenkiintoisten asioiden ääreen. Olen loputtoman kiinnostunut niin monesta asiasta. En saa tarpeekseni uuden oppimisesta. Maailmassa on liikaa mielenkiintoisia asioita. Kumpa olisi enemmän aikaa tutkailla.

4. kesää. Rakasta kesää ja kaikkea, mitä kesään kuuluu: vihreää luontoa, aurinkoisia päiviä, mansikoita, kesäisiä kaupunkeja, uusia perunoita, silliä ja ja ja… Tässähän tämä lista olisi jo ollutkin.

5. kauneutta. Olen esteetikko ja haluan kauneutta ympärilleni. Ne on ne pienet asiat: kauniit lautasliinat tai leikkokukat ruukussa, aah.

6. hyviä keskusteluita. Mikä olisi mielekkäämpi tapa saada uusia näkökulmia kuin hyvien keskusteluiden kautta.

7. Helsinkiä. Rakastan pääkaupunkiamme. Täällä väreilee ja kaikenlaisia uusia, mielenkiintoisia hankkeita on työn alla.

8. hyvää ruokaa ja viiniä, yksi elämäni suurimmista iloista.

9. lukemista. Vaikka tämä tavallaan sisältyykin kohtaan 4, haluan kuitenkin nostaa sen omaksi kohdaksi. Kun haaveilen omasta ajasta, ensimmäinen mielikuva on aina kirjapino.

10. matkustamista. Sukeltaminen uuteen kulttuuriin on aina kiinnostavaa. Jos saisin valita, matkustaisin jatkuvasti.

Siinä spontaanisti ensimmäisinä mieleen juolahtaneet asiat. Tämä oli hauskaa ja mikä parasta kaikki asiat kuuluvat elämääni. Kesä on valitettavasti vain kerran vuodessa ja matkustaa voisin toki vieläkin enemmän, mutta toisaalta olen onnekas että ylipäänsä voin matkustaa. Muista asioista saan nauttia jatkuvasti. Kylläpäs listan tekeminen taas palautti maan pinnalle siitä, miten hyvin asiani ovat. Olen onnen tyttö.

Heitän haasteen eteenpäin käsistään taitavalle Meidän maailman Sannis:lle sekä uudelle mielekkäälle blogituttavuudelleni Uuden kuun aikaan -blogia kirjoittavalle Mirkalle.

Hajatelmia

Rutistukseni on tältä erää ohi. Sitku koitti. Kroppani kiittää ja kuittaa flunssalla. Jos tästä jotain voi päätellä, niin taidan olla huilin tarpeessa. Otan neuvosta vaarin ja yritän ottaa ihan rauhallisesti hetken, vaikka tyypilliseen tapaan ajatukseni vaeltavat jo kohti seuraavia projekteja.

Ihana Jenny on haastanut minut listaamaan 10 asiaa, joita rakastan. Kiitos. Tämä on työn alla.

En ole kirjoittanut blogiani viikkoon. Suurin syy on se, että minulla ei ole ollut melkein ollenkaan ns. ylimääräistä aikaa. Alkuviikko meni suuren projektini yhden etapin loppuun viemisessä. Kun projekti oli ohi ja iltatunnit vapautuivat taas muille asioille, tyttäreni on jostain syystä kukkunut tällä viikolla lähes klo 23 asti useampana iltana. Joten hänen vihdoin nukahdettua, on minunkin ollut pakko kömpiä sänkyyn parantelemaan flunssaa.

Energiatasoni on ollut alhainen. Flunssa vie osaltaan voimia. Lisäksi  2-vuotiaallani on paha uhma. Hän haluaa äitinsä koko ajan lähelle, mutta toisaalta kokeilee rajojaan ja kiukuttelee milloin mistäkin. Tänään jouduin kävelemään puistosta kotiin selkä kaarella huutavan sätkylonkeron kanssa. Syy raivomiselle jäi epäselväksi. Rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, että olen monta kertaa viime päivien aikana valinnut olla valitsematta positiivisuutta vastoin parempaa tietoani. On tehnyt mieli voivotella ja valittaa. Ja välillä sekin on ihan okei, eikö? Nyt taitaa taas olla ryhtiliikkeen aika. Ja samalla kun ryhdistäydyn, nolottaaa, että olen antautunut negatiivisten tunteiden vietäväksi. Minulla on elämässä kaikki hyvin. Olen terve, minulla on ihana perhe ja muutoinkin asiat aika mallillaan. Väsymykseen  ja flunssaan auttaa lepo, 2-vuotias kasvaa ja uhmaikä loppuu aikanaan. Joten eiköhän tämä taas tästä.

Kävin eilen kampaajalla (tiedän, luksusta) ja käteeni sattui siellä viimeisin Evita, jossa yhdessä artikkelissa käsiteltiin onnellisuutta ja läsnäolon taitoa: elämä kun on tässä ja nyt. Artikkelissa kehotettiin välttämään sitku-elämää ja sen sijaan elämään nytku-elämää. Artikkelissa neuvottiin seuraavaa: Kuvittele, että sinulla olisi 6 kk elinaikaa. Mitä tekisit? Palkitsisitko itsesi vasta laihdutettuasi x kg, tapaisitko ystäviäsi vasta, kun olet saanut x määrän asioita tehtyä? Vai tekisitkö sittenkin haluamiasi asioita jo tänään? ”Elä jokainen päiväsi niin kuin se olisi viimeinen” lienee kaikille tuttu. Siinä on viisautta.

Positiivisia ajatuksia ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille.

Unelmia

Lupasin edellisessä postissani listata top 5 unelmaani tällä hetkellä. Tässä tulee (järjestys mielivaltainen)

1. Saavutan tasapainon levon ja työn kanssa. Töitä on ihana tehdä. Opiskelukin on ihan mahtavaa. Olen vain herkästi innostuvaa sorttia ja usein löydän itseni tilanteista, joissa tarvitsisin kolme kättä ja neljä jalkaa. Tulevaisuudessa toivon edelleen innostuvani ja tekeväni asioita intohimosta, mutta niin että aikaa jää myös palautumiselle ja haahuilulle.

2. Asun ja työskentelen jonkun aikaa ulkomailla seuraavan kymmenen vuoden sisään. Perheeni on mukana. Meillä on  luonnollisesti ihanaa.

3. Saavutan rauhan synnytystraumani kanssa.

4. Minulla on enemmän aikaa ystäville ja illoille, joissa parannetaan maailmaa.

5. Olen sisältäpäin ohjautuva. Kuuntelen itseäni, viis veisaan ulkoisista odotuksista tai paineista. Osaan kuunnella itseäni sekä ennen kaikkea luotan omiin tuntemuksiini.

Siinä olivat top 5 täysin spontaania mieleeni juolahtanutta tämän hetkistä unelmaani.

Lähetän tilaukseni än, yy, tee, nyt 🙂

Milloinkohan voin odottaa toimitusta? Mitäs ne elämäntaitogurut tähän sanoisivat. Sitä saa, mitä tilaa. Eikö vain? Se mitä ajattelen, vahvistuu.

Hyvää viikonloppua. Annetaan tilaa unelmille.

Mistä sinä unelmoit?

Avainsanat: , ,

Ongelmat ja ratkaisut löytyvät sinusta itsestäsi

Lentäessäni lomalle maaliskuussa, lennolla pyöri komedia Morsiusneidot. Elokuva oli taattua Hollywood-hömppää: rakkautta ja draamaa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Elokuvassa ei ollut sen suurempaa sanomaa, mutta mieleeni jäi yksi lause: Ongelmat ja ratkaisut löytyvät sisältäsi. Tämä on jäänyt pyörimään mieleeni ja huomaan miettiväni sitä liki päivittäin eri yhteyksissä. Kyseinen lause ei varmasti ole ainoa syy siihen, että käännyn nykyisin (ainakin useimmiten) sisään päin ajautuessani esimerkiksi konfliktiin tai reagoidessani negatiivisesti johonkin asiaan. Olisi niin helppo syyttää maailmaa, tai edes jotain lähimmäistä ja heittäytyä uhrin rooliin. Eikö? Ja voi pojat, kuinka monasti olen elämässäni tehnyt niin. Nykyisin pyrin kuitenkin löytämään syyn tunnereaktioilleni itsestäni. Jos joku ärysttää, saatan miettiä, mistä tämä ärsytys kumpuaa? Mitä se heijastelee minussa? Oikeastaan lause on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin nerokas. Ongelmat ja ratkaisut löytyvät sinusta itsestäsi.

Otetaan esimerkki, jotta pysytte mukana. Tällä hetkellä minulla on liikaa tehtävää yritykseeni liittyen, päälle pinoutuvat vielä koulutyöt. Mukava, voimaa tuova, tekeminen on muuttunut energiaa syöväksi ahdistukseksi. Tiedän, tämä ei valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Tunnustan ajautuneeni tämänkaltaiseen tilanteeseen kohtuullisen monta kertaa elämäni aikana. Haluaisin kuitenkin luvata, että se olisi viimeinen. Voisinko luvata? Lupaisinko? Kyllä, lupaan. Tai ainakin yritän.

Tänään, kun hikikarpalot nousivat otsaani ja sydän tykytti vimmatusti aikataulupaineiden takia, mieleni teki heittäytyä maahan makaamaan ja itkemään ’miksi minulle aina käy näin’ -virttä? Kaltaiseni kärsimystään voivottelevat uhripositioon taipuvaiset tunnistavat kuvailemani asetelman omasta elämästään todennäköisesti äänensävyä myöten.

Mutta miksi minulle oikeastaan käy näin? Jotakuinkin aina. Enkö ole oppinut mitään, kysyin? Olenhan minä, kait. Ongelmat ja ratkaisut löytyvät sisältäni, palautuu mieleeni. Siinä on viisautta tähänkin hetkeen. Tämänkertaisessa  tragediassani uskoin suoriutuvani työmäärästä nopeammin kuin todellisuudessa on mahdollista. Ja vaikka olen kuinka pilkkonut tehtäviä pienempiin osiin, edennyt tehtävä kerrallaan, koittanut keskittyä vain kulloinkin tekeillä olevaan tehtävään, joudun toteamaan, että tällä kertaa aika ei riitä kaikkeen tekemiseen. (Hyviä neuvoja muuten kaikki.) Ei ainakaan, jos en venytä päiviä myöhään yöhön. Ei niin, että tämä olisi tullut täytenä yllätyksenä: pohdin aikani pelin viheltämistä poikki, kunnes peräännyin rohkeasta suunnitelmastani. Ajattelin, että pystyn sittenkin, jos pinnistän. Nyt näyttää siltä, että pystyn kuin pystynkin, mutta se ei ole tuonut mukanaan euforista voiton tunnetta tai ollut ilmaista: se on jo maksanut sekä yöuniani että tiettyyn pisteeseen asti perheeni hyvinvointia. Se ei voi olla oikein.

Silloin tällöin rutistukset ovat ok, mutta jatkuvasti ylikierroksilla käyminen ei voi tuoda mukanaan mitään hyvää.

Ei siis enää näin, ajattelen. Maailmaa ei kaatuisi, jos olisin siirtänyt aikarajaa. Ei varmasti.

Ajattelen: mikä lopulta onkaan tärkeintä? Oman hyvinvoinnin vaaliminen. Ilman terveyttä ei ole mitään. Ja oma hyvinvointini säteilee ympärilleni. Sen sijaan että kiduttaisin stressillä itseni lisäksi lähimmäisiäni, päätän toimia tulevaisuudessa toiste.

En enää tee itselleni näin. Minä voin valita. Ja kun seuraavan kerran olen rotkon kynnyksellä, palaan tähän postiin ja vaihdan vaihteen pienemmälle ennen kuin ajaudun tällaiseen pinnistelyyn saakka. Se ei voi olla liikaa vaadittu oman hyvinvoinnin nimissä.

Koska lupaan muuttaa toimintamallini, en myöskään aio hetkeen palata tähän aiheeseen. Seuraavassa blogi-postissani aion kertoa top viisi juuri nyt -unelmaani inspiroituneena Jennyn, Helenen ja Lauran postauksista.

Aurinkoa 🙂

Avainsanat: