Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2012

Paljosta kiitollinen

Vastaisku ankeudelle-blogin kirjoittaja Jenny kommentoi viimeisintä postiani kysymällä minulta: Ovatko päätökset “paremmasta elämästä ja itsensä kohtelusta” helppo unohtaa sitten, kun alkaa mennä paremmin?. Vastasin myönteisesti, kyllä on. Tästä syystä oikeastaan aloitinkin blogin kirjoittamisen. Haluaisin muistaa oivallukseni elämän ainutkertaisuudesta. Meillä on vain tämä yksi elämä. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Tarkoituksenani ei ole elää pessimistin lailla, tuntien pelkoa, vaan pikemminkin muistaa nauttia elämästä, elää aistit herkkinä ja olla läsnä hetkissä.

Sain äskettäin taas muistutuksen elämän hauraudesta ja siitä, että asiat eivät tosiaankaan aina mene suunnitellusti tai edes toivotusti. Törmäsin artikkeliin pojasta, jolla on harvinainen ihosairaus nimeltään Epidermolysis bullosa. EB on harvinainen ihosairaus. Poika, nimeltään Tripp Roth, sairasti sairauden pahinta muotoa. Hän oli kuitenkin ätinsä hellässä ja rakastavassa hoidossa ylittänyt kaikki eliniäin odotukset eläessään yli 2-vuotiaaksi. Surukseni Tripp nukkui pois eilen äitinsä sylissä.

Trippin äiti Courtney Roth on kirjoittanut blogia siitä lähtien, kun Tripp oli vain muutaman kuukauden ikäinen. Pääset blogiin tästä. Sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovat seuranneet Trippin taistelua EB:tä vastaan. Eilen pienen pojan voimat kuitenkin ehtyivät. Tripp on koskettanut sydäntäni syvästi. Lieneekö suurin syy siinä, että olen itsekin äiti.

Trippin eliniän odote oli alunperin alle vuoden. Lääkärit ovat olleet ihmeissään siitä, että pieni poika eli niinkin pitkään. Selitys lienee  siinä, että hänen äitinsä omistautui täysin pojalleen ja teki kaikkensa, jotta tällä olisi mahdollisimman hyvä olla. Trippistä todella näki, että hän oli rakastettu. Hän hymyili kuvissa, vaikka hän oli menettänyt liikkumis- ja puhekykynsä. Courtney Roth on inspiroiva esimerkki rakastavasta äidistä. Hän on saanut tunnustusta omistautumisestaan pojalleen ja EB-tietoisuuden levittämisestä.

Olen tänään ollut hyvin surullinen Trippin kohtalosta, vaikka ajatus siitä että hänellä ei ole enää kipuja, lohduttaakin. Olen miettinyt erityisen paljon omaa elämääni ja tunnen tänään suurta kiitollisuutta ja onnea asioista, joita minulla on. Olen halannut tytärtäni tänään erityisen pitkään, koska juuri nyt koen kirkkaasti sen, että ei ole lainkaan itsestään selvää saada terve lapsi. Olen kiitollinen paljosta muustakin. Maailma näyttäytyy minulle tänään hyvin kauniina ja toisaalta koen suurta eksistentiaalista ahdistusta siitä, miten epäreilua elämä on. Minulla on halu tehdä edes jotain. Niinpä jaoin kanssanne tarinan Trippistä. Haluan levittää tietoa EB:stä.

Facebookista löytyy myös sivut: Prayers for Tripp ja Cure for EB.

Lepää rauhassa Tripp Roth.

Avainsanat: , , , ,

Mennyttä ja tulevaa

Uusi vuosi on taas lähtenyt käyntiin. Uuden vuoden tienoilla tulee yleensä pohtineeksi kulunutta vuotta ja tavoitteita, joita sille oli asettanut.

Käteeni osui vuosi sitten kirjoittamani päiväkirjamerkintä. Kyllä, kirjoitan vielä käsin päiväkirjaa ja valitsen aina huolella päiväkirjani 🙂  Suosin vihkoja, joissa on rivejä, mutta ulkoisen olemuksen pitää olla myös silmääni miellyttävä.

Olin hyvin tyytyväinen elämääni vuosi sitten. Olin vasta parantunut, puolivuotiaan lapsen äiti. Olin myös juuri päässyt opiskelemaan ja vietin joululomaa maalla. Olin täynnä rakkautta ja toivoa. Lupasin kirjoituksessani omistaa vuoden 2011 hyvinvoinnille niin henkiselle kuin fyysisellekin.

Näin vuoden jälkeen voin  todeta, että yritys oli kyllä hyvä, mutta jollain lailla koen epäonnistuneeni. On ollut paljon asioita, joihin en ole voinut vaikuttaa, kuten yöunieni pituus tai laatu sekä paljon asioita, joihin olisin voinut vaikuttaa. Olen kahminut aivan liikaa tekemistä itselleni ja tuntuu, että se alkaa vaatia veronsa. Se kuitenkin todettakoot, että olen tuntenut oloni pääsääntöisesti onnelliseksi. Päällimmäisenä mielessäni on ihanat hetket lapseni kanssa. Olen saanut viettää vuoden kotona hänen kanssaan. Olen nähnyt tyttäreni ensiaskeleet ja kuullut hänen lausuvan ensimmäiset sanansa, katsonut kuinka pienet kädet nostavat tutkittavaksi lähes mitä tahansa ja miten pienet arkiset asiat tuottavat suurta iloa ja nautintoa. Seuraamalla pientä tutkimusmatkailijaani, olen hymyillyt ja nauranut varmaan enemmän kuin koskaan elämässäni. Vuoteen on mahtunut monia muitakin onnen ja ilon lähteitä.

Olen myös tehnyt paljon töitä itsetuntemukseni kanssa. Päätin toivuttuani, että tätä ainutkertaista elämää tulisi arvostaa enemmän ja minun tulisi elää hetkessä ja pyrkiä olemaan läsnä aina siinä, mitä kulloinkin teen. Niin kuin edellisessä postauksessani kirjoitin, tunnen että olen edistynyt, mutta uuden asenteen omaksuminen vie oman aikansa ja koen olevani vasta lähtökuopassa. Vielä tänä päivänä hermostun melko helposti, enkä näe metsää puilta. Nykyisin yritän kuitenkin miettiä, mikä on hermostumiseni perimmäinen syy ja onko oikeutettua kaataa ärtymykseni aiheet läheisteni niskaan vai pitäisikö kenties pureutua syihin ja pyrkiä vaikuttamaan niihin ratkaisemalla asia jollain muulla tavalla kuin räjähtämisellä. Ja kannattaako antaa negatiivisille tunteille valtaa vai voisiko tunnereaktion kenties pysäyttää ja muuttaa?

Olen lukenut vuoden aikana paljon kirjoja, jotka käsittelevät onnellisuutta, hyvää elämää ja parempaa itsetuntemusta. Minulla on tapana alleviivata kirjoista kohtia, jotka koskettavat minua. Palasin vuosi sitten jouluna lukemaani kirjaan Eat, Pray, Love – omaa tietä etsimässä (Elizabeth Gilbert, Seven 2007), josta olin alleviivannut lukuisia kohtia. Haluan jakaa niistä muutaman kanssanne (osaa muokattu kirjoitukseen sopivaksi). Ne ovat minulle yhä edelleen ajankohtaisia ja ne mieleeni palauttaneena aloitan tämän vuoden.

Voin valita, mitä ajattelen.

Myönnä kielteiset ajatukset, koita ymmärtää mistä ne johtuvat ja miksi ne syntyvät ja sen jälkeen – armollisesti mutta järkähtämättä – jätä ne omaan arvoonsa.

Ihminen ei ole yksistään olosuhteiden sätkynukke, muttei myöskään täydellisesti oman onnensa seppä – vaan hieman molempia.

Zen-mestarit sanovat, ettei kuvaansa voi nähdä juoksevasta vedestä – ainoastaan tyynestä.

Elämä ajaa ihmisen hengiltä jos sitä jahtaa liiaksi.

On päästettävä irti, istuttava aloillaan ja antaa onnen tulla luokseen.

Istu hetki hiljaa ja lakkaa osallistumasta tauotta. Katso mita tapahtuu.

Näiden lainauksien innottamana yritän ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Yritän olla lliaksi kontrolloimatta asioita ja olla suorittamatta kaikkea – en halua läkähdyttää itseäni jahtaamalla onnea. Vuoden sanani voisi olla ARMO.

Mikä sana kuvaa sinun tunnetilaasi tulevan vuoden suhteen?

Mahtavaa, rakkauden ja onnen täyteistä uutta vuotta!

Avainsanat: , , , , , , , ,