Kiitollisuudesta

Ajattelin avata vielä hieman Sonja Lyubomirskyn kirjassa esittämää strategiaa kiitollisuuden ilmaisua. Luybomirsky kirjoittaa, että kiitollisuus on paljon muutakin kuin kiitoksen sanomista ja se merkitsee eri asioita eri ihmisille. Luybomirskyn mukaan kiitollisuus voi olla ihmetystä, arvostusta, takaiskujen valoisan puolen näkemistä, yltäkylläisyyden tiedostamista, läheisen tai Jumalan kiittämistä tai kiitollisuutta siitä, mitä elämä on suonut. Kiitollisuuteen kuuluu myös olennaisesti tässä hetkessä eläminen, hetkistä nauttiminen. Kiitollisuus on myös sitä, ettei pidä asioita itsestään selvyytenä. Kiitollisuus toimii myös vastalääkkeenä kielteisiin tunteisiin ja se toimii neutralisoivana voimana kateudelle, ahneudele, vihamielisyydelle, huolehtimiselle ja ärtymykselle.

Kirjassa listataan myös monta tapaa, joilla kiitollisuus lisää onnellisuutta, joita ovat muun muassa kyky nauttia myönteisistä kokemuksista, omanarvontunnon ja itsekunnoituksen lisääntyminen sekä taipumus ehkäistä vertailua muihin ihmisiin.

Kiitollisuuden ilmaisuun on monia tapoja. Itse olen valinnut kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen.

Googlailin myös onnellisuutta ja kiitollisuuden ilmaisua ja huomasin, että aiheesta löytyy useampikin blogi. Nopeasti googlaamalla olin havaitsevinani, että ulkomailla on 3BT-blogeja = Three Beautiful Things in life. En siis ole ainut, jolle kiitollisuuden ilmaiseminen on toimiva tapa tavoitella onnea 🙂

Tänään ne kolme asiaa ovat:

  • Kylässä olleen ystävän kanssa käydyt kiinnostavat keskustelut
  • Leikokukat maljakossa pöydällä
  • junan lipputarkastaja, joka antoi armoa kun olin unohtanut leimata korttini

”Onnellisuus perustuu toiminnalle. se on virtaava joki, ei seisova lammikko.”

-John Mason Good-

ps Luen edelleen mielelläni kiitollisuuden aiheitanne, joten postailkaa niitä 🙂

Mainokset

3 thoughts on “Kiitollisuudesta

  1. Satu sanoo:

    Pidän kovasti blogistasi ja sitä on ihana lukea. On kyllä tosi tärkeää miettiä kiitollisuuden aiheita. Sillä, vaikka päivän aikana olisi saattanut tuntua kuinka kurjalta tahansa, niin aina pystyy löytämään myös hyviä asioita, joista voi olla kiitollinen ja jotka tuovat omaan elämään iloa.
    Tässä minun kolme asiaani tänään:
    – Työkavereiden kanssa kuulumisten vaihto pitkästä aikaa
    – Pilatestunti
    – Pitkä puhelu ystävän kanssa

  2. M K sanoo:

    Kiitos Satu ja kiitos, kun jaoit kiitollisuuden aiheesi. On ihana lukea, mistä ihmiset kokevat olevansa kiitollisia 🙂

  3. […] kiitollisuuden ilmaisemisen hyvistä vaikutuksista muutamaankiin otteeseen. (esimerkiksi: Kiitollisuudesta).  Tämän haasteen on pistänyt aluille bloggaaja Positivelypresents alunperin 2011 ja uusinut […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: