Olemisen sietämätöntä keveyttä hakemassa

Olemisen sietämätön keveys, siinäpä tavoitetta kerrakseen. Sitä olen kai yrittänyt itsetuntemuksen kehittämisellä saavuttaa, siinä vielä toistaiseksi onnistumatta. Pyrin sitä kohti kuitenkin tällä hetkellä aktiivisemmin ja päämäärätietoisemmin kuin koskaan aiemmin.

Olen mennyt viime aikoina pelkoja päin. Astunut tuntemattomille poluille. Tehnyt suuria päätöksiä ja luopunut yksi kerrallaan asioista, joiden en ole enää kokenut palvelevan minua. Olen paininut syyllisyyden tunteen kanssa. Olenko itsekäs, vai voisiko juuri omaan hyvinvointiin keskittyminen olla parhain tekoni läheisilleni ja lopulta suuressa mittakaavassa kaikille niille, joiden elämää kosketan. Olen vihdoin koittanut kuunnella sisintäni, vaikka se onkin ollut monesti järjen vastaista. Helppoa tämä ei ole ollut, eikä kaipaamani helpotuksen tunne ole vielä ottanut syleilyynsä.
Haluaisin uskoa olevani juuri siellä, missä minun kuuluukin olla, juuri sellaisena kuin minun kuuluukin olla. Ilman jossitteluita ja pitäisi -ajatuksia. Mutta se on vaikeaa. Kokemukset, jotka ovat koetelleet, ovat opettaneet. Yritän pitää mielessäni Äiti Teresan sanonnan: ’Some people come in our life as blessings. Others come in our life as lessons.’

Olen taipuvainen asioiden vatvomiseen ja jossitteluun. Olenkin jo nyt yrittänyt valmentaa mieltäni siitä, että jossittelu ei kannata, sillä viikon, vuoden ja vuosien päästä en ole se ihminen, joka nyt olen tehdessäni nämä päätökset. Ne asiat, jotka nyt jätän taakseni, kehittyvät tästä eteenpäin ilman minua, ja juuri siksi luultavasti täysin erilaisiksi. Pelon kautta eläminen saa nyt kuitenkin loppua. Tilalle koitan saada rakkautta, hyväksymistä ja arvostusta, ennen kaikkea itseltäni.

Luin joululomalla kirjan Dying to be me (Anita Moorjani). Kirjoittaja selvisi terminaalivaiheen syövästä ihmeen kaupalla ja hänellä oli kuolemanrajakokemus. Kirja kertoo hänen oivalluksistaan. Hän kirjoittaa: ”We may be only one strand, yet we’re all integral to the finished image. We affect the lives of others just by choosing whether or not to be true selves. Our only obligation to others, our only purpose, is to express our uniqueness and allow others to do the same.” Olen aiemmin kirjoittanut vastaavista ajatuksista muun muassa tässä postissa ja kirja oli hyvä muistutus siitä, että meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään.

Tervetuloa uusi. Hyvästi vanha. Näin uuden vuoden kynnyksellä tälle tuntuu olevan sopiva aika.
Säteilevää uutta vuotta.

Erityisherkkyys

Helsingin Sanomissa oli tänään hyvä kirjoitus erityisherkkyydestä. Lue juttu tästä.

Gnōthi seauton on muinaiskreikkalainen aforismi ja tarkoittaa ”tunne itsesi”. Siinä on avain hyvään elämään. Hienoa, että erityisherkkyydestä puhutaan. Kauhistuttavaa, että se usein leimataan heikkoudeksi tai piirteeksi, joka kannattaisi piilottaa.

Maaretta Tukiainen on kirjoittanut loistavan kirjan Egosta Fantasmagoon. Kirja kertoo, että karisma on aina sivutuote, joka syntyy itsensä tuntemisesta läpikotaisin. Hän kirjoittaa: ”Suurimmalla osalla meistä on tämän ajatuksen kanssa kuitenkin ongelmia. Emme nimittäin haluaisi paljastaa koko totuutta itsestämme.”

Älkäämme siis piilotelko herkkyyttä, sillä siinä on myös paljon hyvää, kuten  Elaine Aron kirjoittaa: ”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma ja voimakas eläytymiskyky.”  Erityisherkät huomaavat usein asioita, joita muut eivät huomaa. Ihminen on ikään kuin jatkuvasti auki kaikille ärsykkeille. Kyllä, se on välillä uuvuttavaa, mutta myös suuri rikkaus, kun sitä osaa hyödyntää.

Minä olen erityisherkkä ja minua auttoi suuuresti asian ymmärtämisessä ja hyväksysmisessä sekä Elain Aronin kirja ’Erityisherkkä ihminen’ että Maaretta Tukiaisen kirja. Suosittelen lämåimästi näitä molempia.

 

Kohti kesää🙂

Do your dance

http://www.ted.com/talks/elizabeth_gilbert_on_genius.html

 

Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittajan Elizabeth Gilbertin hieno puhe luovuudesta ja kuinka siihen pitäisi suhtautua.

Muistoista

Kuvahaasteen teemana on muistot. Kolmisen vuotta sitten tietokoneemme hajosi yllättäen. Se hajosi aivan totaalisesti ja sinne katosivat valokuvat edeltäviltä 7 vuodelta. Meillä ei ollut luonnollisestikkaan tehty varotoimia tilanteen varalle. Kuvat häistäni, häämatkalta ja niin monesta muusta tärkeästä hetkestä hävisivät kuin tuhka tuuleen. Minua harmitti ja suretti.
Suhteeni valokuviin kuitenkin muuttui, kun en voinut enää kuvien kautta palata tärkeisiin hetkiin. Sain huomata, että me kannamme sydämissämme tärkeimpiä muistoja. Valokuvaaminen ja kuvapäiväkirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, ylipäänsä visuaalinen ilmaisu. Meidänkin perheessä kuvataan paljon (tosin minä olen surkea). Ja vaikka meillä nyt onkin ulkoinen kovalevy ja kuvat aiempaa paremmassa tallessa, tiedän että kauniit muistot voi elää uudelleen ilman kuviakin.

Alla kuvia kukista, jotka ovat ilahduttaneet minua kuluvan kesän aikana. Järjestin tänä kesänä kukkajuhlat, joihin jokainen vieras toi yhden ruukkukukan. Olen surkea kukkien kanssa, enkä siksi istuta niitä. Ostan kesäkaudeksi yleensä ruukkukukkia. Kukkajuhlien ansiosta sain kukkia runsaasti. Olen hoivannut ja huolehtinut kukistani ja jokainen niistä muistuttaa minua ystävyydestäja minulle tärkeistä ihmisistä. Kukista on ollut minulle suunnaton ilo. Ne ovat kaunein muisto tästä kesästä.

Tietoa ja kokemusta = elämänviisautta

Törmäsin tähän tänään Facebookissa. Sen oli postannut Linnemo (suomalainen lastenvaatteiden valmistaja).
Tällä kertaa ei siis kuvaa, vaan seuraavat sanat:

Elämä ottaa, elämä antaa
Toisinaan sitä on vaikea kantaa
Kun ei selitystä nää
Voiko tää jotain tarkoitusta edistää?
Punnitset, mietit, lopulta hyväksyen
Vastausta vaikka etsit
Se pakenee vaieten

Elämä opettaa meille itseään
joskus hellästi ohjaten
toisinaan rajusti riuhtaisten
Ymmärrämmekö sen?
Tarkoitus on kaikella
pienellä ja isolla
Ei sitä aina heti nähdä voi
päästä vuosien vasta sisälläsi resonoi
sävel universumin, yhteinen
Jolloin ymmärrät sen
olet osa kokonaisuuden
Merkittävän, suuren.

Liity tietoisuuden kuoroon
Laula lauluasi, kuuntele harmoniaa
Luota omaan intuitioon
Usko itseesi, olet energiaa!

Vaatepohdintoja

Parin viime päivän ajalta bloggaaminen on jäänyt arkisten haasteiden (= lapsen kukkuminen lähes puolille öin) alle. Kiitollisuus on kyllä ollut mielessä ja ajatukset ovat virranneet sen suuntaan. Eli jälleen kerran huomiona, kiitollisuutta kannattaa harjoittaa. Haasteen myötä olen tuntenut kiitollisuutta tavanomaista enemmän. En siis vain pelkästää päivän haasteen mukaisia asioita kohtaan, vaan ihan noin muutoinkin. Se on hyvä se.
Päivänä, jolloin vuorossa oli vaatetus, tuskailin vaatekaapillani, kun ei mukamas ollut mitään päälle pantavaa. Päivän kuvahaasteen tsekattuani, nauratti ja osasin katsoa kaappiani uusin silmin. Jo loppui valittaminen. Lapsen syntymän jälkeen vaateostoksilla ei ole tullut käytyä kovin usein, vaikka ennen kulutin lähes kaiken ”ylimääräisen” rahan vaatteisiin, kenkiin ja laukkuihin. Kun aika on kortilla, valitsen kuitenkin yleensä jotain muuta kuin uusimpaan muotiin tutustumisen. Älkää ymmärtäkö minua väärin, mietin kyllä pukeutumista, mutta tällä hetkellä aika ei vain riitä muodin seuraamiseen. Ja muotia tärkeämpää on löytää vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä juuri minulle.

Mitä siis tuli mieleeni, kun pohdin kuvahaastetta? Olen kierrättäjä -tyyppiä. Yritän pistää kiertoon kaikki sellaiset vaatteet, joita en käytä. En säilytä mitään ajatuksella: jos joskus tarvitsen. Mielummin näen vaatteeni jatkavan elämää jossain muualla kuin pölyttymässä vaatekomeroni uumenissa. En siis omista vaatteita, joista tulvisi mieleeni ihania muistoja. En myöskään omista vaatteita, jotka ovat kerta toisensa jälkeen pelastaneet minut erilaisista tilaisuuksista. Pitäisi varmaan hankkia jotain sellaisia, luottovaatteiksi tituleerattuja, sillä minä olen se tyyppi, joka juoksee tukka putkella viime hetkellä esimerkiksi ennen juhlia kaupoilla juhlamekon perässä. Vastaus haasteeseen hiipi tajuntaani yhtäkkiä. Vaateosastolla olen nimittäin eniten kiitollinen ystävistä, jotka ovat omin kätösin kutoneet minulle villasukat. Kiitos ystävät. Nämä lämmittävät niin sydäntä kuin jalkojani.

Vaatteita miettiessäni tuli pohdittua myös laatua ja eettisyyttä. Haluaisin löytää vaatemerkkejä, jotka panostavat eettisyyteen ja laatuun. Toistaiseksi minulla ei ole ollut aikaa paneutua tähän. Kaikki vinkit otetaankin siis kiitollisena vastaan.

Seuraavaksi vuorossa tieto. Orientoidun siihen yhdellä lempisanonnoistani:

kuva: http://www.marketexpress.in/2012/09/the-less-you-know.html

Voimaa luonnosta

Tänään on kuvahaasteen kolmas päivä ja minun piti keskittyä luontoon. Niin se vaan on, että energia virtaa huomion suuntaan ja huomasin itseni ihastelemassa tänään milloin mitäkin luonnon ihmettä: sinistä taivasta, elokuun kultaista auringonvaloa, sorsapesuetta. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ja voi että, kuinka koin hyvän olon virtaavan jokaisella hengenvedolla sisään, kun vain ihastelin Suomen kesää.
Pääsimme tänään perheen voimin mökkimaisemiin viettämään iltaa ja päivän visuaaliseksi kohokohdaksi muodostui auringonlasku. Tästä ammennan voimaa talven varalle. Kyllä, olen kiitollinen että pääsen ihastelemaan tällaista kauneutta.


Haaste pyörii sen verran mielessä muutoinkin, että läsnäolon ja pysähtymisen hyvistä ominaisuuksista johtuen meditointikin on alkanut taas kutsua. Ja niin vaan päivällä 15 minuutin ajan Deepak Chopra kuiski korvaani. 15 minuutin meditointi on edelleen minulle sopivin muoto ja edelleen mieleni lähtee herkästi vaeltamaan. Tätä jäin hieman lannistuneena miettimään ja ehkäpä jälleen kerran, koska energia virtaa huomioon suuntaan, törmäsin juuri tänään etsimättä artikkeliin nimeltä How to Focus a Wandering Mind. Mahtava artikkeli, jossa puitiin vaeltavan mielen kouluttamista meditoimalla. Lisäksi artikkelissa kerrottiin laajasti meditoinnin hyvistä vaikutuksista keskittymiskykyymme ja aivoihimme. Kaikkia muitakin, joiden mieli vaeltaa, saattaa lohduttaa artikkelissa siteerattujen ja myös onnellisuus-tutkijoina tunnettujen Matthew Killingsworthin ja Daniel Gilbertin vertaus meditoinnin harjoittelemista ja mielen vaeltamisesta kuntosalitreeniin, jossa mielen vaeltamista voi ajatella vastuksena. Herrojen mukaan mielen vaeltaminen kuuluu keskittymiskyvyn harjoittamisen prosessiin ja se pitäisi nähdä hyvänä asiana. Mitä nopeammin huomaat, että mielesi on lähtenyt vaeltamaan, sitä nopeammin pystyt palautumaan siihen, mihin alunperin pyrit keskittymään, kunnes hallitset mieltäsi. Heh, onkohan tämä toiveajattelua.

Ihana onnellisuuden ja hyvän olon  lähettiläs Jenny (Vastaisku ankeudelle) lupasi myös lähteä haasteeseen mukaan. Mainiota. Ilmoittautuuko kukaan muu mukaan?

Näisstä tunnelmissa Hyvää yötä ja huomiseen.

Kiitollisuus, Päivä 2

Jaettu ilo kaksinkertainen. Teknologioista tänään kiitän Dropboxia, jonka kautta puolisoni jakoi minulle ihania kuvia tyttärestämme. Pitäähän sitä nyt sillä aikaa ottaa kuvia äidille, kun äiti käy jumppaamassa🙂

Kuva: https://www.dropbox.com/

Mainiota, että Valmistelija otti haasteen vastaan. Enttententten, mitä kuuluu? Miten olisi pieni kuvahaaste?

Kuvahaaste kiitollisuudesta: #Gratitude30

Kesä on muuntumassa alkusyksyksi ja minä palailen kesälaitumelta töiden ja opiskeluiden pariin. Bloggaamisessa on ollut pitkä tauko, vaikka ajatuksia kirjattavaksi olisi ollut paljonkin. Olen huomannut, että mitä pidemmäksi kirjoitustauko kasvaa, sitä korkeammaksi kasvaa kynnys palata kirjoittamaan.
Törmäsin Facebookissa Satu Tuomela Dynamics -ryhmässä kuvahaasteeseen, jonka aihe on kiitollisuus. Olen kirjoittanut kiitollisuuden ilmaisemisen hyvistä vaikutuksista muutamaankiin otteeseen. (esimerkiksi: Kiitollisuudesta).  Tämän haasteen on pistänyt aluille bloggaaja Positivelypresent alunperin 2011 ja uusinut haasteen vuonna 2012. Minä käytän vuoden 2012 haastetta, joka on seuraavanlainen:

Kuva: Positively present/positivelypresent.com

Tarkoituksena on 30 päivän ajan ottaa päivittäin kuva valmiiksi annetusta teemasta. Kuvien ottamisen on tarkoitus auttaa meitä pysähtymään hetkiin ja kasvattaa kykyämme olla läsnä sekä auttaa kokemaan kiitollisuutta.

Positivelypresents on perustanut kuville myös Flickr-tilin ja pyytänyt haasteeseen osallistujia käyttämään hashtagia #Gratitude30, jotta pysyisi kartalla haasteeseen osallistujista.

Minä aloitan haasteen NYT, se tuntuu hyvältä tavalta palata tämän blogin pariin. Mitäs sanotte: HelloHelene, Jenny: Vastaisku ankeudelle ja Romurauha, Valmistelija? Lähdettekö mukaan? Ja kaikki, jotka innostutte tästä, laittakaa kommenttia, seuraan mielenkiinnolla muidenkin etenemistä.

Palaan vielä tänään ensimmäiseen kuvahaasteeseen. Tässä välissä saunaa lämmittämään mökkimaisemissa.

Edit:

Saunoessani mietin haastetta ja etenkin sitä, mistä ottaisin ensimmäisen kuvan: sanoista, jotka ovat minulle merkitykselliset, joista tunnen kiitollisuutta ja jotka ovat kirjoitetussa muodossa. Minulla on tälle päivää monta kiitollisuuden aihetta: aamulla ulkona nautittu kahvikupillinen, hetki, joka vihdoinkin löytyi tälle blogille, sauna elokuisena kesäpäivänä, vapaapäivä perheen kanssa, eilen leivottu makoisa mustikkapiirakka, mutta sanoja joudun hakemaan. Mietinkin, että ehkä tätä haastetta voi soveltaa niin, että jos joku asia ei tunnu luontevalta ja sen eteen joutuu pinnistelemään, voisi sen sijaan ottaa kuvan jostain muusta asiasta, josta tuntee kiitollisuutta. Toisaalta, jos joka päivä muistaa haasteen ja keskittyy päivän teemaan, löytää varmasti kiitollisuuden aiheita juuri päivän teeman muodossa. Mene ja tiedä. Kokeilen ensin jälkimmäistä ja luotan lempisanontaani, vanhaan intiaanien sanontaan: Energia virtaa huomion suuntaan.

Edit 2: Tästä se lähtee: Kuvahaaste kiitollisuudesta: #Gratitude30, Kuva 1: Words

Tänään tunsin kiitollisuutta kohdatessani nämä sanat. Ah, tullappa vapaaksi sieluksi.

Kuva: Facebook/ a Peaceful Warrior

Ja kuva, joka ei kuulu haasteeseen, mutta jonka sisältö tuotti minulle tänään (ja eilen) iloa. Namnam!

ps Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua. Opettelen.

Avainsanat: , ,

Meidät on tarkoitettu säteilemään

Törmäsin aivan mahtavaan blogi-kirjoitukseen ’Pienentämällä itseäni en palvele ketään’, jonka on kirjoittanut Ilona Rauhala, valmentava psykologi sivuillaan Psykologinen pääoma. Psykologinen pääoma on minua kovasti kiinnostava aihe ja näitä sivuja tulee seurattua.

Ilona kirjoittaa otsikon ja nostoni mukaan siitä, kuinka meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään ja kuinka itsensä pienentäminen muiden epävarmuuden vähentämiseksi tekee meille vain hallaa . Kirjoitus on keskittynyt työelämään ja siellä oman paikan hakemiseen. Minulle tämä teksti tuli juuri oikeaan aikaan. Halusin jakaa sen kanssanne, jospa sanoma koskettaisi jotakuta teistäkin.Toinen tähän liittyv lainaus, jonka josku poimin voimaannuttamaan on: ”Surround yourself with only people who are going to lift you higher. Life is already filled with enough people who want to bring you down.”

Rauhala siteeraa kirjoituksessaan Marianne Williamsonia, joka erityisesti osui ja upposi minuun.

”Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us. We ask ourselves, Who am I to be brilliant, gorgeous, talented, fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small does not serve the world. There is nothing enlightened about shrinking so that other people won’t feel insecure around you. We are all meant to shine, as children do. We were born to make manifest the glory of God that is within us. It’s not just in some of us; it’s in everyone. And as we let our own light shine, we unconsciously give other people permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.”

Lainaus lähteestä: http://skdesigns.com/internet/articles/quotes/williamson/our_deepest_fear/

 

Säteilkäämme.